Mainos

Batman-ohjaaja järkyttyi joukkosurmasta

Uuden Batman-elokuvan ohjaaja Christopher Nolan on järkyttynyt Coloradon joukkosurmasta.

Odotetun Batman-elokuvan ensi-ilta sai järkyttävän päätöksen Coloradossa, kun 24-vuotias mies avasi tulen kesken näytöksen. Kaksitoista ihmistä sai surmansa ja useita kymmeniä on loukkaantunut.

Tragedia on järkyttänyt koko maailmaa, ja nyt myös elokuvan ohjaaja on avannut sanaisen arkkunsa. Nolan kertoo virallisessa lausunnossaan olevansa järkyttynyt tapahtuneesta.

– Yön ritarin paluu -elokuvan työryhmän ja näyttelijöiden puolesta tahdon ilmaista syvän surumme järjettömästä tragediasta. En tiedä uhreista muuta kuin sen, että he olivat katsomassa elokuvaa. Mielestäni elokuvat ovat Amerikan hienoja taidemuotoja, ja niiden katselun tulisi olla nautinnollista vapaa-aikaa, Nolan kertoo.

– Elokuvateatteri on kotini, ja ajatus sen häpäisemisestä tällaisella raakuudella saa minut järkytymään. Sanat eivät riitä kertomaan tunteistamme näitä viattomia uhreja kohtaan, mutta ajatuksemme ovat heidän ja heidän omaistensa kanssa.

(MTV3)

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja