Barroso veti pois komissioesityksensä

Tulevan EU:n komission puheenjohtaja José Manuel Barroso veti pois komissioehdotuksensa. Barroson esitys olisi todennäköisesti hävinnyt äänestyksen.

EU:n komission tuleva puheenjohtaja José Manuel Barroso on vetänyt pois esityksensä uudesta komissiosta. Parlamentin luottamusäänestys kaatui, sillä Barroson komissioehdotus olisi todennäköisesti hävinnyt äänestyksen.

Uusi äänestys saatetaan järjestään seuraavassa parlamentin täysistunnossa 15. marraskuuta. Barroson odotetaan siihen mennessä tekevän muutoksia komissionsa kokoonpanoon.

Nykyinen Romano Prodin johtama EU-komissio jatkaa työssään, kun Barroson komissiota ei nimitetty. Uusia ehdotuksia odotetaan lähiviikkoina.

Hollanti pohtii ylimääräistä EU-huippukokousta

EU:n puheenjohtajamaa Hollanti harkitsee ylimääräisen hätähuippukokouksen järjestämistä unionin komission kokoonpanosta syntyneen kriisin selvittämiseksi, kertovat EU:n diplomaattilähteet. Hätäkokous pidettäisiin ilmeisesti huomenna ennen EU:n uuden perustuslaillisen sopimuksen allekirjoittamista perjantaina Roomassa.

Kaikkien EU-maiden johtajien on tarkoitus kokoontua Roomaan juhlallista seremoniaa varten. Huippukokouksessa käsitellään tulevan komission nimittämisestä syntynyttä kriisiä.

Rehn luottaa salkkunsa pysyvyyteen

Suomen EU-komissaari Olli Rehn uskoo, ettei Barroson tulevan komission uudelleenjärjestely vaikuta hänen salkkunsa sisältöön. Rehnin on tarkoitus hoitaa uudessa komissiossa EU:n laajentumiseen liittyviä asioita.

-En usko, että salkkuni muuttuu. Pärjäsin hyvin parlamentin järjestämissä kuulemisissa. Ainakaan mitään asiallista syytä ei ole vaihtaa, Rehn sanoi EU-parlamentissa Strasbourgissa.

Myös pääministeri Matti Vanhanen on sitä mieltä, ettei uusi, yllättävä tilanne heiluta Olli Rehnin asemaa.

- Sitä vahvistaa myös se, että hän menestyi hyvin näissä haastatteluissa. Aivan periaatekysymyksenä: jäsenvaltioiden ei pidä hevillä antautua vaihtamaan omia edustajiaan. Jäsenvaltioiden oikeuksiin kuuluu asettaa oma ehdokas. Jos siitä komission puheenjohtajan kanssa on sovittu, niin siitä oikeudesta pitää periaatteen vuoksikin pitää kiinni, Vanhanen muistuttaa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(Seitsemän uutiset 27.10.2004)

(Seitsemän uutiset 27.10.2004)

Lue myös:

    Uusimmat