Barometri: Asuntokaupassa myyntiajat pitenevät

Talouden heikkous varjostaa asuntokauppaa seuraavan puolen vuoden aikana. Asunnonvälittäjät odottavat kiinteistönvälittäjäbarometrin mukaan kauppojen määrän vähenevän ja asuntojen myyntiaikojen pitenevän.

Asuntojen hinnat pysyvät keskiviikkona julkistetun Kiinteistömaailman barometrin mukaan ennallaan tai laskevat ainoastaan hienoisesti.

– Myyjät ovat valmiita tinkimään hinnoista vain maltillisesti. Mitään asuntojen hintaromahdusta ei ole odotettavissa, sanoi toimitusjohtaja Tommi Rytkönen.

Asuntomarkkinoiden tilanne on kääntynyt nopeasti. Vielä keväällä puolet välittäjistä arveli asuntojen hintojen nousevan. Nyt joka toinen välittäjä odottaa hintojen pysyvän ennallaan. Laskuun uskoi 39 prosenttia kyselyyn vastanneista 605 välittäjästä.

Korkotaso pysyy alhaisena

Rytkösen mukaan laskupaineita on erityisesti kalliimmissa ja suuremmissa kohteissa. Kasvukeskuksien pienten kerrostaloasuntojen hinnat tuntuvat sen sijaan pitävän pintansa, olipa taloustilanne melkein mikä tahansa.

Vanhojen kerrostaloasuntojen myyntiaika oli alkusyksystä keskimäärin 65 päivää, kolme päivää pitempi kuin vuotta aiemmin. Välittäjät odottavat myyntiajan pitenemisen jatkuvan.

Sampo Pankin johtavan neuvonantajan Lauri Uotilan mukaan epävakaassa taloustilanteessa on asunnon ostajan kannalta myönteisiäkin piirteitä. Vaimentuneet suhdannenäkymät ovat pysäyttäneet korkojen nousun. Korkotaso pysyy alhaisena ilmeisesti varsin pitkään.

– Asuntolainojen korkoihin ei ole odotettavissa nousua, vaikka talouden turbulenssi jatkuu voimakkaana. Asuntokaupoille voi lähteä luottavaisena, kun oman talouden riskit on kartoitettu huolella, Uotila sanoi barometrin julkistamistilaisuudessa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat