Barak: Israel yhä valmis rauhaan

Israelin pääministeri Ehud Barak sanoi tänään parlamentin avajaisistunnossa uskovansa, että rauhan saavuttaminen Lähi-itään on yhä mahdollista viime aikojen väkivaltaisuuksista huolimatta.

Israel-PLO

Ehud Barak totesi rauhanoptimistaan huolimatta, että Israelilla ei ole tällä hetkellä neuvottelukumppania, joka olisi valmis kompromisseihin. Hän vetosikin palestiinalaisten presidenttiin Jasser Arafatiin, jotta tämä lopettaisi levottomuudet ja tähdensi, ettei Israelilla ole kumppania, joka olisi valmis rauhaan.
-Havaitset, että olemme yhdistäneet voimamme väkivaltaisuuksia vastaan. Neuvotteluja käydään pöydän ääressä, ei kaduilla eikä kivillä ja aseilla, Barak sanoi viitaten Arafatiin.

Samalla Barak toisti olevansa valmis hyväksymään Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin kutsun rauhanneuvotteluihin, jos väkivaltaisuudet palestiinalaisalueilla vähenevät. Barakin hallitus menetti enemmistönsä parlamentissa kesällä ja on joutunut siitä lähtien jatkuvasti torjumaan opposition vaatimuksia ennenaikaisten vaalien järjestämisestä. Barakin yritykset muodostaa Israeliin hätätilahallitus kariutuivat eilen, kun Likud-puolueen Ariel Sharon kieltäytyi hallitusyhteistyöstä.

Arafat tapasi tänään Egyptin presidentin Hosni Mubarakin Sharm el-Sheikhissä ja molemmat vakuuttivat suhteiden olevan kunnossa. Arafatin mukaan Egypti on luvannut tukea palestiinalaisten toimia Lähi-idässä niin arabimaiden kuin kansainväliselläkin tasolla.
-Keskustelin Mubarakin kanssa kaikista tärkeistä asioista - erityisesti Israelin sorron ja palestiinalaisten kaupunkien saarron jatkumisesta sekä panssarivaunujen, helikoptereiden ja ohjusten käytöstä palestiinalaisia kansalaisia vastaan, Arafat sanoi.

Väkivaltaisuudet yhä esteenä

Tähän asti tuntemattomana pysytellyt ääri-islamilainen Al Aksan kansannousun marttyyrit -niminen ryhmä ilmoitti olevansa Itä-Jerusalemin tämänpäiväisen iskun takana. Iskussa sai surmansa yksi israelilainen vartija ja toinen haavoittui. Vartijoita ammuttiin lähietäisyydeltä arabienemmistöisessä Itä-Jerusalemissa. Välikohtaus sattui valtiojohtoisen vakuutusyhtiön toimistossa.

Kuukauden kestäneissä väkivaltaisuuksissa on saanut surmansa ainakin 145 ihmistä, joista valtaosa palestiinalaisia.

(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat