Barak altavastaajana Israelin pääministerivaaleihin

Mielipidetiedustelut ennustavat nykyisen pääministerin Ehud Barakin tappiota Israelin ensi viikon pääministerivaalissa.

Ehud Barak

Ehud Barak on toivonut voivansa tuoda Lähi-idän rauhansopimuksen yhdeksi vaaliteemakseen, mutta tähän saakka epäonnistuneet neuvottelut palestiinalaisten kanssa eivät nyt auta Barakia. Oikeistojohtaja Ariel Sharon on vaalien selvä suosikki.

Palestiinalaislähteiden mukaan YK:n pääsihteeri Kofi Annan pyrkii järjestämään palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin ja Barakin tapaamista.
-Tässä tilanteessa ei olisi järkevää kieltäytyä mistään näin tärkeästä ja merkittävästä, sanoi Barakin kansliapäällikkö Gilad Sher.

Annan pahoitteli tänään Tukholmassa sitä, että Israel ja palestiinalaiset eivät päässeet sopimukseen Egyptin Taban neuvotteluissa Jerusalemin kysymyksestä ja pakolaisten kohtalosta.
-Molemmat osapuolet työskentelivät kovasti. Toivon, että vaalien jälkeen he palaavat mahdollisimman pian neuvottelupöytään, sanoi Annan. Hän ei maininnut mitään Barakin ja Arafatin mahdollisesta tapaamisesta. Joidenkin israelilaislähteiden mukaan tapaaminen voitaisiin järjestää Egyptin presidentin Hosni Mubarakin avustuksella.

Barakin suosio pohjalukemissa

Ariel Sharon kasvattaa suosiotaan

Barakin kansansuosiota on vähentänyt paitsi rauhanneuvottelujen kehno sujuminen, myös Israelin talouskasvun hidastuminen sekä tänäänkin maata haitannut lakko. Mielipidetiedustelujen mukaan Barak saisi 32 prosenttia äänistä ja Sharon 52 prosenttia. Israelilaisista 77 prosenttia uskoo, että Sharon voittaa vaalit, kun vain 11 prosenttia uskoo Barakin voittoon.

Noin neljä kuukautta jatkuneet väkivaltaisuudet ovat saaneet suuren osan israelilaisia haluamaan maalle lujaa johtajaa, arvioi uutistoimisto AFP. Tel Avivin yliopiston professorin Efraim Yaarin mukaan israelilaiset äänestävät Sharonia, koska he ovat ovat pettyneitä Barakiin. Syynä ei ole niinkään se, että he ihailisivat tätä vuoden 1982 Libanonin verisen valtausoperaation suunnittelijaa.

Yaarin mukaan myös moni vasemmistolainen on sitä mieltä, että Barak on antanut aivan liikaa periksi palestiinalaisille rauhanneuvotteluissa.

Israelin arabit boikotoivat vaaleja

Israelin arabeista, joita on 12,3 prosenttia äänestäjistä, suurin osa jättää äänestämättä, arvioi Talab al-Sane, yksi Israelin parlamentin 13 arabijäsenestä. Mielipidetiedustelujen perusteella 35 prosenttia Israelin arabeista äänestää Barakia ja kymmenen prosenttia äänestää Sharonia.

Palestiinalaisviranomaiset kehottivat Israelin arabeja äänestämään Barakia.
-Kaikkien palestiinalaisten, missä hyvänsä ovatkin, tulee estää Sharonia saamasta valtaa, ettei rauhanprosessi keskeytyisi, sanoi palestiinalaisten tiedotusministeri Jasser Abed Rabbo tänään.

Israelin arabit ovat niiden kristittyjen ja muslimiperheiden jälkeläisiä, jotka jäivät Israeliin, kun arabit karkotettiin tai lähtivät kotikonnuiltaan juutalaisvaltion syntyessä vuonna 1948. Israelin arabeja on noin 1,2 miljoonaa.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat