Bangladeshin tekstiilityöläiset toivovat viidenkympin kuukausipalkkaa

Maan pääkaupungissa Dhakassa tuhannet tekstiilityöläiset osoittivat tänään mieltään, kun odotettu palkankorotus jäi toivottua pienemmäksi. Poliisin mukaan mielenosoittajat sulkivat teitä, hyökkäilivät tehtaisiin ja sytyttivät tuleen kauppoja. Poliisi turvautui pamppuihin ja kyynelkaasuun.

Tekstiilityöläisten runsaan 1662 takan, eli 18 euron, minimikuukausipalkka on ollut tähän asti alhaisin teollisuuden minimipalkka koko maailmassa eikä se riitä elämiseen Bangladeshissa.

Hallitus lupasi torstaina korottaa minimipalkan liki kaksinkertaiseksi, mutta ammattiliitot vaativat 55 euron suuruista minimipalkkaa.

Kansalaisjärjestö Hunger Project arvioi, ettei hallituksen lupaama palkankorotus takaa elantoa.

- Sillä ei ole mahdollista ansaita elantoaan saatikka sitten elättää perhettä, Hunger Projectin maajohtaja Badiul Alam Majumdar sanoo.

Palkkamellakat ovat jatkuneet kuukausia. Kesäkuussa työt 700 tekstiilitehtaalla pysähtyivät, kun kymmenettuhannet työläiset lähtivät osoittamaan mieltään.

"Pomo löi, kun kuuli minun osallistuneen mielenosoituksiin"

Työnantajat suhtautuvat nuivasti aktiivisiin työntekijöihin, jotka penäävät oikeuksiaan. He voivat saada potkut, kuten 18-vuotiaalle Nargis Akherille kävi hiljattain.

- Kun he saivat selville, että olin osallistunut mielenosoituksiin, johtaja löi minua kasvoille, kutsui minua huoraksi ja raahasi minut tukasta ulos tehtaasta, Akher kertoo.

Bangladeshin tekstiilitehtailijat pelkäävät kilpailuaseman heikkenemistä palkkaratkaisun takia.

- Meidän kilpailijamme - esimerkiksi Vietnam ja Kambodzha - maksavat hyvin samanlaisia palkkoja, tekstiiliteollisuuden etujärjestön BGMEA:n johtaja Faruque Hassan sanoo.

Tekstiiliteollisuus on hyväksynyt hallituksen neuvotteleman palkankorotuksen pitkin hampain. Vastineeksi yritykset vaativat hallitukselta tukiaisia ja veronalennuksia.

Maan 4500 tekstiilitehtaassa työskentelee noin 3,5 miljoonaa ihmistä. Valtaosa heistä on naisia.

He ompelevat vaatteita monille kansainvälisille kauppaketjuille 13 tunnin työvuoroissa. Asiakkaiden joukossa ovat H&M, Marks & Spencer, Zara, Wal-Mart ja Carrefour.

Tekstiiliteollisuus on maan toiseksi suurin työllistäjä maatalouden jälkeen. 80 prosenttia maan vientituloista kertyy tekstiilisektorilta.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP - DPA)

Lue myös:

    Uusimmat