Bangladeshin pääkaupungissa yhteenottoja

Tilanne maassa on kiristynyt sen jälkeen kun hallituksen kausi päättyi viime yönä.

Ainakin kymmenen ihmistä on kuollut ja satoja loukkaantunut Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa, kun poliisi otti tänään yhteen opposition ja hallituksen kannattajien kanssa. Tilanne maassa oli jännittynyt sen jälkeen kun hallituksen kausi päättyi lauantain vastaisena yönä.

Pääministeri Khaleda Zian koalitiohallituksen oli määrä tänään luovuttaa valta väliaikaiselle hallitukselle, joka johtaisi maan kolmen kuukauden päästä pidettäviin vaaleihin. Entisen korkeimman oikeuden tuomarin K.M. Hasanin odotettiin nousevan hallituksen johtoon.

Hasan kuitenkin kieltäytyi ottamasta virkaa vastaan. Samalla opposition johtaja ilmoitti, että valta siirrettään väliaikaiselle hallitukselle vasta huomenna.

Oppositio on ollut tiukasti Hasanin nimitystä vastaan. Opposition mukaan Hasanilla on aivan liian läheiset suhteet hallitsevaan Bangladeshin kansallispuolueeseen (BNP) eikä hän kykenisi järjestämään puolueettomia vaaleja. Oppositio oli vaatinut häntä kieltäytymään nimityksestä.

BNP:n ja opposition kannattajien yhteenotoissa kuoli jo eilen ainakin neljä ihmistä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-AP)

Lue myös:

    Uusimmat