Bangkokissa ulkomaalaiset vaarassa - "Olo on turvaton ilman luotiliivejä"

Thaimaassa on jatkettu yöllistä ulkonaliikkumiskieltoa. Näiltä näkymin kielto on voimassa kolmena seuraavana yönä Bangkokissa ja 23 muussa provinssissa.

Viimeöinen ulkonaliikkumiskielto rauhoitti tilannetta pääkaupungissa jonkin verran, mutta levottomuuksien pelätään jälleen roihahtavan.

- Väkivallan kierre jatkuu ja on jopa muuttanut muotoaan. Anarkistit ja militantit ovat siirtyneet maan alle, ja iskuja tehdään siellä täällä. Tilanne ei siis ole missään nimessä ohi, vaan se on jopa kääntynyt vaarallisemmaksi, kertoo Bangkokista MTV:n kirjeenvaihtaja Petri Saraste.

Toimittajat maalitauluina

Hallitus on varoittanut erityisesti maassa olevia ulkomaalaisia.

- Hallituksen puhemies sanoi hetki sitten televisiossa, että ulkomaalaisten on syytä olla erittäin varovaisia. Hän myönsi, että varsinkin ulkomaalaiset toimittajat ovat erityiskohteena terrori-iskuille, Saraste sanoo.

Syynä toimittajien vainoamiseen on se, että ääriliikkeet ovat huomanneet saavansa ulkomaalaisiin kohdistuvilla iskuilla julkisuutta ja huomion itsestään pois armeijaan.

- Tämä maa on myös turismista niin riippuvainen, että näillä keinoilla pystytään pelottelemaan ulkomaalaisia ja maan talous saadaan haavoittuvaksi.

Kirjeenvaihtaja Saraste kertoo, että lähetystöjen ja hotellien turvallisuutta on parannettu, mutta se ei vielä takaa mitään.

- Kyllä täällä tulipaloja edelleen sytytellään. Viime yönäkin roihusi tusinan verran isoja kiinteistöjä. Lomakohteissa on kuitenkin turvallista, ja lentokentältä pääsee suoraan niihin.

Monessa kriisipesäkkeessä kierrellyt Saraste kertoo, että olo alkaa olla Bangkokissa melkoisen turvaton ilman luotiliivejä.

- Joskus tuntuu siltä, että Bosniassa toimittajan oli helpompi olla, varsinkin kun täällä on joutunut nyt maalitaulun asemaan. Myös työskentely on vaikeaa, kun ulkonaliikkumiskiellot ovat voimassa, sähköpostit eivätkä puhelimet toimi ja elämä on hankalaa.

Katso Petri Sarasteen raportti Bangkokista

Lue myös:

    Uusimmat