Bangkokissa tuhoisa metroturma

Lähes 140 ihmistä on loukkaantunut metroturmassa Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa varhain aamulla.

Onnettomuus tapahtui Bangkokin uudessa metrossa aamuruuhkan aikaan, kun tyhjä juna törmäsi matkustajia kuljettaneeseen metrojunaan Thaimaan kulttuurikeskuksen asemalla pääkaupungin keskustassa.

Uutistoimisto DPA kertoi omiin viranomaislähteisiinsä viitaten loukkaantuneita olevan yli 270. DPA:n mukaan junan kuljettaja ja yksi matkustaja loukkaantuivat vakavasti. Kymmenien loukkaantuneiden kerrottiin jääneen sairaalahoitoon. Turmajunassa oli noin 700 matkustajaa.

Metroliikenne keskeytettiin onnettomuuden vuoksi. Thaimaan liikenneministeri Suriya Jungrungreangkit ilmoitti, ettei liikenne ala uudelleen ennen kuin onnettomuuden syy on selvitetty. Matkustajat kertoivat, etteivät he rajun yhteentörmäyksen jälkeen saaneet ovia auki useisiin minuutteihin. Sähkökatko sammutti myös valot.

Viranomaiset kertoivat selvittävänsä, oliko onnettomuuden syynä inhimillinen virhe vai tekninen vika. Bangkokin yksiraiteinen metro otettiin käyttöön vain viitisen kuukautta sitten. Paikalla ollut metrovirkailija kertoi uutistoimisto Reutersille, että tyhjä juna liukui ulos huoltotunnelista metroasemalle, jolloin se törmäsi asemalla olleeseen junaan.

(MTV3-STT-Reuters-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat