Bangkokin pommi-iskusta epäillään ainakin kymmentä ihmistä

Thaimaan poliisi epäilee ainakin kymmenen ihmisen olleen mukana Bangkokin maanantaisen pommi-iskun toteuttamisessa.

Maan poliisipäällikön mukaan osa heistä valmisteli pommin, osa tapahtumapaikan ja osa tiesi pakoreitin.  

Aikaisemmin poliisi on uskonut iskuun liittyneen ainakin kolme ihmistä, joista yhden epäillään olevan ulkomaalainen.  

Thaimaan poliisiviranomaiset antoivat eilen pidätysmääräyksen "tuntemattomasta ulkomaalaisesta", jota epäillään muun muassa harkitusta murhasta.

Poliisi julkaisi aiemmin valvontakameran kuviin perustuvan piirroksen miehestä, joka jätti repun Erawanin pyhäkköön hieman ennen räjähdystä. Kuvassa näkyy silmälasipäinen nuori mies, jolla on vaaleahko iho, risuparta ja keskipitkät mustat hiukset.  

Ruuhka-aikaan Erawanin pyhäkössä Bangkokin ydinkeskustassa räjähtänyt pommi surmasi parikymmentä ihmistä ja haavoitti toista sataa. Thaimaan viranomaisilla ei ole toistaiseksi tietoa siitä, kuka tai ketkä olivat iskun takana.  

Poliisin mukaan iskun tekotapa ei vastannut minkään tällä hetkellä sotilashallitusta vastustavien ryhmittymien taktiikoita. 

Kansainväliset terroristit tuskin liittyvät iskuun

Thaimaan sotilasjuntan mukaan kansainväliset terroristiryhmät eivät todennäköisesti tehneet Bangkokin maanantaista pommi-iskua. 

Guardianin mukaan Thaimaa on pyytänyt syyllisten löytämiseksi apua poliisijärjestö Interpolilta ja Australian poliisilta.  

Lue myös:

    Uusimmat