Bangkokin keskustassa lisää mielenosoituksia

Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa jännitys kohosi jälleen tänään hieman, kun tuhannet hallituksen kannattajat osoittivat mieltään kaupungin keskustassa. Jo entuudestaan keskustassa oli runsaasti opposition mielenosoittajia, jotka ovat pitäneet hallussaan hallintokortteleita liki puoli vuotta.

Poliisin onnistui kuitenkin pitää mielenosoittajat erillään toisistaan, ja tilanne säilyi rauhallisena.

Oppositio jatkoi myös pääkaupungin kahden lentokentän, Suvarnabhumin ja Don Muangin, miehittämistä. Poliisi määräsi tänään kaikki mielenosoittajat hajaantumaan ja kielsi samalla joukkokokoukset, joihin osallistuu yli viisi ihmistä. Kielloilla ei ollut mitään vaikutusta.

Thaimaan poliittisen kriisin talousvaikutukset ovat mittavia. Maan valtiovarainministeri Suchart Thara-Thamrongvech arvioi Bangkok Post -lehdessä, että talouskasvu hidastuu protestien vuoksi kaksi prosenttia ja painuu alle kolmen prosentin. Jo aiemmin hallitus on arvellut kriisin vähentävän Thaimaahan ensi vuonna saapuvien turistien määrää 6-7 miljoonalla ja uhkaavan miljoonan thaimaalaisen työpaikkaa.

Kriisi uhkaa myös Kaakkois-Aasian maiden järjestön Aseanin kokousta, joka on määrä pitää Thaimaassa parin viikon kuluttua. Järjestön pääsihteeri Surin Pitsuwan suositteli Thaimaalle kokouksen siirtämistä myöhäisemmäksi. Hallitus päättää asiasta ylihuomenna.

Muslimit matkalle kohti Mekkaa

Kymmenettuhannet turistit olivat edelleen jumissa Thaimaassa, vaikka matkailijoita yritettiinkin lentää kotiin muun muassa runsaan 150 kilometrin päässä Bangkokista sijaitsevan U-Tapaon laivastotukikohdan kautta. Siirtyminen kentälle oli kuitenkin hidasta ja turistit valittivat muun muassa tiedonkulun olevan olematonta.

Ryhmä thaimaalaisia muslimeja sen sijaan pääsi tänään pyhiinvaellusmatkalleen kohti Mekkaa, kun Iran Air -lentoyhtiö lähetti tilauskoneen noutamaan heitä. Runsaat 460 muslimia oli odottanut lentokentällä useita päiviä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat