Bangkokiin ajanut suomalaisbussi kiertää nyt koko maailman

Viime talvena Salosta Bangkokiin tehty linja-automatka saa tänä talvena jatkoa. Matkanjärjestäjä Jani Laine aikoo jatkaa hyvin sujunutta linja-automatkaa maailman ympäri. Reissulle startataan Thaimaasta, sillä sinne Salo-Bangkok -pikavuoron linja-auto viimeksi jäi. Reissun järjestäjä Laine kertoo, että maailmanympärimatkalle kylvettiin siemen jo edellisellä reissulla.

- Osa matkalaisista tahtoi jatkaa matkaa vielä Bangkokista pitemmälle. Reissu oli sen verran mahtava, että pakkohan sille oli jatkoa järjestää.

Vuodelta 1988 peräisin oleva Ajokki-merkkinen linja-auto lähtee tienpäälle marraskuun alussa. Nyt on meneillään matkaajien värvääminen ja etukäteissuunnittelu. Ilmoittautuneita on jo tässä vaiheessa kymmenkunta. Kaikkia halukkaita ei voida ottaa mukaan.

- Raja vedetään noin kahteenkymmeneen. Tarkoitus on, että linja-autossa olisi kohtuullisen väljää, jotta matkustaminen olisi mukavaa, linja-autoa itse ajava Laine kertoo. Bangkokin matkalla matkustajia oli mukana 14.

- Ikä ei ole reissulle este, Bangkokin matkallakin oli 70-vuotiaita matkassa, ja he pärjäsivät melkeinpä parhaiten. Jos on vakavia sairauksia, niin emme voi ottaa mukaan.

Osa matkalaisista poimitaan mukaan tien päältä, ja bussin kyytiin voi nousta melko spontaanistikin vain pientä etappia varten. Edellisellä matkalla reissuun poimittiin muutamia kansainvälisiä kyytiläisiä niin ikään pieniksi pätkiksi.

- Tarkoitus on, että pikavuoro olisi suomalainen, mutta muitakin kansallisuuksia napataan tien päältä kyytiin tilanteen mukaan.

Bussiseikkailuun lähteviltä odotetaan hyvää seikkailumieltä. Laine kertoo haastattelevansa kaikki potentiaaliset lähtijät.

Amerikkojen ja Afrikan halki

Pikavuoro kulkee aluksi Malesiaan, sitten Indonesiaan ja lopulta Australiaan. Tämän jälkeen suunnitelmat ovat vielä hiukan auki, mutta tarkoitus on laivata Ajokki Alaskaan, ja ajaa siitä Pohjois- ja Etelä-Amerikan halki. Atlantin tällä puolen reissu jatkuu Afrikan halki, ja Suomeen palataan näillä näkymin vuoden 2014 aikana.

Reissu on aikataulutettu väljästi, sillä matkalaiset voivat itse vaikuttaa tarkkaan reittiin ja siihen, kuinka pitkään missäkin paikassa aikaa vietetään. Joitakin päivämääriä on jo laitettu lukkoon, esimerkiksi Australian kiertueelle lähdetään helmikuun alussa ja Melbournen F1-osakilpailussa on tarkoitus olla maaliskuun loppupuolella. Uutta vuotta seurue viettää Balilla.

Aivan koko matkaa linja-auto ei ole miehitettynä, sillä meriosuudet linja-auto kulkee rahtilaivan kyydissä, mutta matkalaisten on tultava merien yli joko matkustaja-aluksilla tai lentäen.

Lue myös:

    Uusimmat