Mainos

Bamin järistyksessä 43 000 kuollutta

Iranissa tapaninpäivänä tapahtunut maanjäristys oli tuhoisin maailmassa 27 vuoteen.

Iranilaisen Bamin kaupungin joulukuussa tuhonnut maanjäristys vaati kaikkiaan 43 000 ihmisen hengen. Asiasta kertoi Bamin kuvernööri Ali Shafii opiskelijoiden uutistoimiston ISNA:n mukaan.

Kyseessä oli tuhoisin järistys maailmassa 27 vuoteen. Uhrien määrä jäi kuitenkin selvästi pienemmäksi kuin Kiinassa vuonna 1976, jolloin virallisten lukujen mukaan järistyksessä kuoli 242 000 ihmistä ja epävirallisten arvioiden mukaan vielä enemmän.

Shafii puhui järistyksen vuoksi julistetun 40 päivän suruajan päätteeksi. Hänen mukaansa avustustöissä on edelleen hankaluuksia, koska järistys ajoi tuhoutuneista lähikylistä ihmiset Bamin kaupunkiin, jonka väkimäärä yli kaksinkertaistui runsaaseen 200 000:een. Kuvernöörin mukaan kaupungissa tehdään lähipäivinä väestönlaskenta, ja kaikki, jotka eivät ole Bamin varsinaisia asukkaita, saavat lähteä. Hän kehotti ihmisiä siirtymään eri puolille kaupunkia perustettuihin 17 telttakylään.

(MTV3-STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.