Mainos

Baltiasta ei uhkaa elintarvikealalle

Suomen elintarvikealan arvellaan olevan turvassa Baltian EU-jäsenyyden vaikutuksilta.

Suomalaisen vilja-alan yhteistyöryhmän Fingrainin tutkimuksessa arvioidaan, että elintarvikkeiden tuonti Virosta, Latviasta ja Liettuasta pysyy jatkossakin vähäisenä.

Baltian elintarviketeollisuuden kasvun arvellaan kohdistuvan paikallisille markkinoille, kun tulotason nousu kasvattaa kulutusta, sanoo
kaupallinen neuvos Seppo Koivula Maa- ja metsätalousministeriöstä.

- On tultu siihen tulokseen, että vaikka siellä tuotanto kasvaa ja kehittyy nopeasti, niin myöskin kulutus kasvaa. Heidän omavaraisuutensa on melko alhainen monissa tuotteissa ja useimmissa maissa kulutuksen kasvulle on paljon tilaa. Toisaalta sitten tuotannon kasvua hidastaa tietyt seikat, esim. maidon tuotannon kasvua hidastavat kiintiöt.

Viime vuonna Suomeen tuoduista elintarvikkeista vain 0,7 prosenttia oli peräisin Virosta. Latvian ja Liettuan kohdalla luku on vieläkin mitättömämpi.

Fingrain on valtion ja yritysten yhteinen elin, jonka tavoitteena on edistää suomalaista viljatuotantoa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.