Baltian mailla heikko talousvuosi

Viime vuosi oli Baltian maiden talouksille melko synkkä. Viron osalta muutos parempaan näytti tapahtuvan aivan vuoden lopulla. Sen sijaan Latviassa ja Liettuassa ovat talouden tunnusluvut edelleen laskusuunnassa.

Latviassa on erityisesti julkinen sektori tilanteessa, jossa sen menoja ei enää voida kasvattaa. Maan kokonaistuotanto kasvoi viime vuonna puolen prosentin verran. Samanaikaisesti kuitenkin valtionvelka kohosi 12,9 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Vastaavasti ulkomainen velka on 9,3 prosenttia kotimaisesta kokonaistuotannosta. Viime vuoden inflaatio jäi Latviassa 2,4 prosenttiin. Tänä vuonna sen uskotaan nousevan kolmeen prosenttiin.

Tuottajahinnat ovat Latviassa pudonneet viime vuonna runsaalla prosentilla. Rajuinta pudotus on ollut metalliteollisuudessa (15 %) ja kaivannaisteollisuudessa (8,8 %).

Liettuan osalta pahimpiin murheisiin kuuluu ulkomaankaupan supistuminen. Maan vienti on yhdentoista kuukauden aikana vähentynyt peräti 19 prosenttia. Samanaikaisesti on myös tuonti pudonnut 16 prosenttia.

Väheneminen johtuu edelleen aallonpohjassa olevasta Venäjän-kaupasta. Vienti Venäjälle väheni peräti 58,2 prosenttia ja tuontikin yli 20 prosenttia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat