Balin ilmastoneuvotteluissa sopu lähellä

Balin ilmastoneuvotteluille asetettu takaraja ohitettiin aamulla Suomen aikaa ilman varsinaista läpimurtoa.

Balin ilmastokokouksen neuvottelujen pitkittyminen ei liene yllätys kenellekään. Osapuolet ovat vääntäneet päiväkausia kättä aiheista, jotka vaikuttavat koko maapallon tulevaisuuteen - ja kaikkien maiden talouteen. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että jonkinasteinen sopu loppuasiakirjasta olisi syntymässä.

- Olemme lähellä sopimusta. Emme ehdottomasti ole umpikujassa, vakuutti YK:n ilmasto-ohjelman johtaja Yvo de Boer.

Kiistakapulana ovat olleet ennen kaikkea päästöleikkaukset. Tiettävästi loppuasiakirjasta oltaisiin pudottamassa pois maininta teollisuusmaiden päästötavoitteista, joiden olisi pitänyt olla vuoteen 2020 mennessä 25-40 prosenttia alle vuoden 1990 tason.

Yhdysvallat on vastustanut päästörajojen asettamista neuvottelujen tässä vaiheessa, mutta EU olisi halunnut maininnan päästöleikkauksista.

Balilla oli tarkoitus saada aikaiseksi sopu uusien ilmastoneuvottelujen aloittamisesta vuonna 2012 umpeutuvan Kioton sopimuksen jälkeisestä ajasta. Uusi sopimus pitäisi saada valmiiksi viimeistään vuonna 2009, jotta se ehdittäisiin ratifioida vuoden 2012 loppuun mennessä.

Niin YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon kuin de Boer ennustivat, että neuvotteluja jatketaan vielä lauantaina. Ban Ki Moon oli myös palaamassa Itä-Timorista Balille, missä osanottajat jatkoivat neuvotteluja takarajan ylityttyä ilman läpimurtoa. Takaraja oli varhain perjantaina Suomen aikaan.

Ban Ki Moon kertoi olevansa valmis ottamaan osaa viime hetken neuvotteluihin.

Kiistakysymyksiä hiotaan

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) uskoi perjantaina yhä sopuun.

- Nyt on siirrytty sellaiseen vaiheeseen, että hyvin pieni joukko hioo kiistakysymyksiä, Tiilikainen valottaa..

Hän muistutti myös, että vaikka kiistoja oli vielä jäljellä, paljon oli jo ratkottukin. Hankalimmat auki olevat kysymykset koskivat sitä, kuinka tarkkoja tavoitteita noiden uusien neuvottelujen päämäärästä asetetaan, Tiilikainen kertoi.

Tiilikaisen mukaan tavoitteena oli saada aikaiseksi työohjelma seuraaville kahdelle vuodelle. Ohjelmassa määriteltäisiin tarkemmat tavoitteet vuoden 2012 jälkeisestä ajasta.

Monet ympäristöasiantuntijat varoittivat, että Balin asiakirjasta saattaa tulla vesittynyt, jos maininta päästövähennyksistä puuttuu.

- Tämä on hälyttävää Balin tiekartan kannalta, sillä ilman tietoa suunnasta kartalla ei ole juuri käyttöä, sanoi kokoukseen osallistuva Suomen luonnonsuojeluliiton tutkija Simo Kyllönen tiedotteessa.

Muilta osin liitto pitää Balin neuvotteluissa esiin nostettuja tavoitteita tyydyttävinä. Erityisesti köyhille maille ehdotetut kestävän kehityksen mukaiset päästövähennystoimet vaikuttavat hyviltä.

Toisaalta kehitysmaiden edustajat itse sanoivat Balilla, että he vastustavat "painostusta ja jopa uhkauksia", joita jotkin rikkaat maat ovat heitä kohtaan esittäneet.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat