Bakteerisodankäynnin korvausvaatimukset hylättiin Japanissa

Japanilainen oikeusistuin on hylännyt kiinalaisten esittämät bakteerisodankäyntiä koskevat korvausvaatimukset.

Tokiolainen oikeusistuin hylkäsi tänään Japanin hallitukselle esitetyt korvausvaatimukset bakteerisodankäynnistä toisen maailmansodan aikana.

180 kiinalaista oli vaatinut Japanilta yhteensä noin 15 miljoonan euron korvauksia. Kiinalaisten mukaan heidän omaisiaan sai surmansa japanilaisten joukkojen bakteeriasehyökkäyksissä Zhejiangiin ja Hunaniin vuosina 1940-42. He myös vaativat Japanilta virallista anteeksipyyntöä.

Oikeus myönsi, että Japanin armeija oli syyllistynyt bakteeriasehyökkäyksiin, mutta hylkäsi korvausvaatimukset. Japanin bakteeriasehyökkäyksistä vastasi nk. Yksikkö 731, joka perustettiin Mantsuriassa 1931. Noin 9000 miehen vahvuinen yksikkö piti päämajaansa Harbinissa.

Yksikköä on syytetty kaupunkien "pommittamisesta" mm. paiserutto- ja kolerabakteereilla. Sen sanotaan myös tappaneen noin 10 000 sotavankia tieteellisissä kokeissa ja leikkauksissa.

Koekaniineina käytettiin kiinalaisia, korealaisia, mongolialaisia ja venäläisiä vankeja. Yksikkö tuhottiin sodan viimeisinä päivinä.

Japanin hallitus myönsi Yksikkö 731:n olemassaolon vasta kymmeniä vuosia sodan päättymisen jälkeen. Hallitus on kuitenkin ilmoittanut, ettei se tiedä mitään yksikön tekemistä rikoksista ja on hylännyt korvausvaatimukset.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat