Mainos

Bagdadissa viisi itsemurhaiskua - 42 kuoli

Bagdadissa on tehty aamulla yhteensä viisi pommi-iskua, joissa on kuollut jopa 42 ihmistä. USA:n armeijan mukaan iskujen tekijät eivät olleet irakilaisia.

Irakin pääkaupungissa Bagdadissa tehdyissä itsemurhapommi-iskuissa on kuollut yhteensä 42 ihmistä, kertoo uutistoimisto AFP. AFP keräsi tiedot yhdeksästä sairaalasta. Haavoittuneita oli yli 200.

Yhdysvaltain armeijan mukaan iskujen tekijät olivat Irakin ulkopuolelta.

Ensimmäistä kertaa kohteena oli Punainen Risti, joka nyt alkaa vetää henkilökuntaansa Irakista. Illansuussa kuultiin kaksi uutta räjähdystä, mutta niistä ei saatu heti lisätietoja.

Surmansa saaneista suurin osa oli siviilejä, kertoi Irakin poliisipäällikkö, apulaissisäministeri Ahmad Ibrahim tiedotustilaisuudessa. Hän ei kertonut, oliko surmansa saaneiden joukossa ulkomaalaisia. Yhdysvaltain armeijan edustajan mukaan iskuissa kuoli yksi amerikkalaissotilas.

Bagdadissa tehtiin kaikkiaan viisi pommi-iskua. Ensimmäinen räjähdyksistä tapahtui Kansainvälisen Punaisen Ristin päämajan edessä. Neljä muuta iskua tehtiin poliisiasemien lähellä eri puolilla kaupunkia.

Räjähteita ambulanssissa

Punaisen Ristin työntekijän mukaan räjähdys tapahtui, kun irakilainen ambulanssi ajoi päin järjestön päämajan edessä olevaa turva-aitaa.

- Irakilainen sairaala-ambulanssi kiihdytti meitä kohti. Nostin käteni pysäyttääkseni sen. Auto osui turva-aitaan ja räjähti palamaan. Ambulanssin kuski kuoli ja kollegani loukkaantui, työntekijä kertoi.

Irakin väliaikaishallinnon varasisäministeri Ahmed Ibrahim on syyttänyt ensimmäisestä räjähdyksestä maan syrjäytetyn presidentin Saddam Husseinille uskollisia joukkoja.

Eilen Bagdadissa räjähti useita pommeja. Vakavin räjähdys tapahtui aamulla, kun hotelliin tehdyssä raketti-iskussa menehtyi yksi ja loukkaantui 15 ihmistä. Samassa hotellissa asui myös Yhdysvaltain varapuolustusministeri Paul Wolfowitz, mutta hän selviytyi vammoitta.

(MTV3-Reuters-AFP-CNN)

(Seitsemän uutiset 27.10.2003)

(Seitsemän uutiset 27.10.2003)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.