Bagdadin iskun uhrimäärä nousee

Eilisen YK:n Bagdadin päämajaan tehdyn iskun uhrien määrä on noussut yli 20:een. Suuri osa eilisen Bagdadin pommi-iskun uhreista kuului Vieira de Mellon toimiston henkilökuntaan. YK:n pääsihteerin Kofi Annanin mukaan YK jatkaa työtään Irakissa iskusta huolimatta.

Yhdysvaltain sotilaat ovat tänään jatkaneet eloonjääneiden etsintää rakennuksen raunioista. Tällä hetkellä uhrien lukumäärä on noussut YK:n mukaan 23:een. Uhrimäärän pelätään yhä nousevan, kun raivaustyöt edistyvät.

Irakilaislähteiden mukaan eilen tehdyn hyökkäyksen takana ovat todennäköisesti maan entisen johtajan Saddam Husseinin kannattajat ja muut ääriryhmät.

YK julkaisi uhrien nimiä

YK on julkaissut seitsemän iskussa kuolleen työntekijänsä nimet. Loput nimet kerrotaan sen jälkeen kun uhrien omaisille on tiedotettu asiasta.

YK:n Irakin-erityislähettilään Sergio Vieira de Mellon lisäksi iskussa menehtyi ainakin yksi YK:n työntekijä Britanniasta, Egyptistä, Kanadasta, Yhdysvalloista sekä kaksi Filippiineiltä. Suuri osa menehtyneistä kuului de Mellon toimiston henkilökuntaan.

Kuolleiden joukossa on myös ainakin yksi on YK:n alaisen lastenrahaston Unicefin työntekijä. Myös Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n henkilöstön jäseniä on ainakin loukkaantuneiden joukossa.

Loukkaantuneita on lähes sata.

Suomen ulkoministeriön mukaan räjähdyspaikalla ei ollut suomalaisia.

Annan: Työ jatkuu Bagdadissa

YK:n pääsihteerin Kofi Annanin mukaan YK jatkaa työtään Irakissa tuhoisasta pommi-iskusta huolimatta.
Annan piti lyhyen tiedotustilaisuuden Arlandan lentokentällä Ruotsissa.

-Eilinen oli musta päivä YK:lle. Mutta jatkamme työtämme. Meitä ei voida uhkailla, Annan sanoi.

Annan pahoitteli erityislähettiläs Sergio Vieira de Mellon kuolemaa, ja kuvasi tätä "yhdeksi YK:n parhaista".

-Olen nyt matkalla takaisin YK:n päämajaan New Yorkiin jatkamaan hänen työtään. Meidän vastuullamme on pitää huoli siitä, etteivät hän ja muut uhrit kuolleet turhaan, Annan kertoi.

Hän sanoi YK:n kuitenkin tekevän perusteellisen selvityksen Irakin tilanteesta ja ryhtyvän tiukkoihin toimenpiteisiin turvallisuuden parantamiseksi. Annan toivoi, että iskusta vastuulliset saadaan vastaamaan teostaan.

YK harkitsee työntekijöiden evakuoimista

YK harkitsee kaikkien ulkomaalaisten työntekijöidensä evakuoimista Bagdadin-päämajastaan Jordaniaan. Evakuoinnista liikkuu kuitenkin ristiriitaisia tietoja.

YK:n edustajan Salim Lonen mukaan maailmanjärjestö ei ole tehnyt suunnitelmia koko henkilökuntansa evakuoimiseksi Bagdadista. Sen sijaan YK:n turvallisuuslähteet kertoivat aamulla, että YK evakuoi kaikki ulkomaalaiset työntekijänsä Bagdadin päämajastaan Jordaniaan.

Salim Lonen mukaan Bagdadissa liikkuu huhuja evakuoinnista, mutta ne eivät pidä paikkaansa. Hänen mukaansa tilannetta arvioidaan tänä iltana.


(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 20.08.2003).

(Seitsemän uutiset 20.08.2003).

Lue myös:

    Uusimmat