Mainos

Bagdad torjuu tiedot valtataistelusta

Virallinen irakilaislähde torjui tänään tiedot maassa riehuvasta valtataistelusta. Uutistoimisto INA:n välittämän virallisen lausunnon mukaan kyseessä on Yhdysvaltain aloittama uusi kampanja väärien tietojen levittämiseksi Irakista. -Näyttää siltä, että amerikkalainen valhetehdas on jälleen käynnissä johtaakseen harhaan Yhdysvaltain yleistä mielipidettä ja pelotellakseen Kuwaitin hallitsijoita, edustaja sanoi.

Yhdysvaltain Bagdadissa käyttämien lähteiden mukaan Irakin johtaja uskoo edelleen, että hän voisi vallata Kuwaitin yllätyshyökkäyksellä.

Irakin ulkopuolella vaikuttavat oppositiolähteet pitävät käsityksiä valtataistelusta oikeaan osuvina. -Tilanne Irakissa on erittäin vaarallinen. Asiat voivat luisua Saddamin käsistä hyvinkin pian, kaikki merkit ovat olemassa, arvioi Free Iraq Council -ryhmää edustava Saad al-Jaber Lontoossa. Hänen mukaansa Saddamin lähipiiri kääntyi tätä vastaan Saddamin tapatettua kaksi Jordaniaan loikannutta vävyään vuosi sitten.

Valkoisen talon edustaja Mike McCurry sanoi eilen tapahtumien Irakissa viittaavan monimutkaiseen sisäiseen valtataisteluun.

McCurry vakuutti Persianlahden turvallisuuden olevan korkealla presidentti Bill Clintonin asialistalla. Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan nähtävissä mitään, mikä viittaisi hyökkäysvalmisteluihin, McCurry sanoi. Clintonin turvallisuusneuvonantajan Sandy Bergerin mukaan Yhdysvallat ei ole huolestunut Irakin viime aikaisista sotaharjoituksista, koska "Irakissa järjestetään jatkuvasti sotaharjoituksia".
(STT-AFP-Reuter)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.