Backman Rinteen ratkaisusta: Joukkoja johdetaan edestä

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman pitää Antti Rinteen ratkaisua ottaa valtiovarainministerin tehtävät oikeana ratkaisuna. Joukkoja pitää hänen mukaansa johtaa edestä, ykköspaikalta.

- Tässä ei niinkään mietitty hallituksen työskentelyä tai hallituskumppanien näkökulmaa, vaan mikä on SDP:lle hyväksi.

Kokoomuksesta muun muassa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori on patistanut SDP:n puheenjohtajaa Rinnettä tarttumaan valtiovarainministerin salkkuun.

Salkku on Backmanin mukaan erittäin painava varsinkin nyt, kun kasvuun ja työllisyyteen tehdään panostuksia. Ministerintehtävä on ensisijainen, mutta Backman uskoo Rinteellä jäävän riittävästi aikaa myös puolueelle.

Väistyvä puheenjohtaja Jutta Urpilainen siirtyy rivikansanedustajaksi. Backmanin mukaan keskusteluita hänen nostamisestaan esimerkiksi suuren valiokunnan puheenjohtajaksi ei ole vielä käyty.

- Uskon, että Jutta Urpilainen pystyy löytämään paikkansa eduskuntaryhmästä ja eduskuntatyöstä, Backman sanoi.

Asiaan palataan hänen mukaansa ensi viikolla. 

Lue myös:

    Uusimmat