Babitski sanoo tulleensa hakatuksi vankileirillä

Tänään vapautettu Radio Svobodan toimittaja Andrei Babitski sanoo tulleensa pahoinpidellyksi venäläisten pitämällä Tsernokosovon vankileirillä.

Venäläisiä panssarivaunuja

Radio Svobodan internet-sivuilla julkaistussa haastattelussa Babitski kertoo saaneensa "muutamia kymmeniä pampuniskuja". Hänen mukaansa vankien hakkaaminen oli Tsernokosovossa "rutiinia".

Babitski ei ole itsekään varma siitä, kenen hallussa hän oli sen jälkeen kun hänet Venäjän mukaan vaihdettiin vangittuihin venäläissotilaisiin. Tshetsheenisissien komentajat kiistivät tienneensä mitään vaihdosta.

Babitski vapautettiin tänään Venäjän virkaatekevän presidentin Vladimir Putinin moitittua pidätystä. Babitski lennätettiin sisäministeri Vladimir Rushailon yksityiskoneella Moskovaan, missä hänet päästettiin vapaaksi sillä ehdolla, että hän pysyttelee pääkaupungissa.

Uutistoimisto Interfaxin mukaan yleisen syyttäjän toimisto aikoo kuitenkin asettaa Babitskin syytteeseen väärennetyn passin hallussapidosta ja jäsenyydestä aseistetussa ryhmässä. Jälkimmäisestä syytteestä voi seurata jopa viiden vuoden vankeusrangaistus.

Babitski pidätettiin perjantaina Dagestanissa. Eilen hän ryhtyi nälkälakkoon vastalauseena pidättämiselleen. Venäläiset sotilaat vangitsivat Babitskin tammikuussa, ja myöhemmin Venäjä kertoi vaihtaneensa hänet kahteen vangittuun venäläissotilaaseen, minkä tshetsheenisissien komentajat kiistivät.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat