Baba Lybeck varoittaa tähtitanssijoita: Kotijoukoilla on kestämistä

Baba Lybeck paljastaa, että tanssiessaan Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa hänen oli vaikeaa ajatella mitään muuta – edes kotioloissa.

Toimittajana ja juontajana tunnettu Baba Lybeck muistelee Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailun pyörineen ajatuksissa yllättävänkin paljon vuonna 2012, kun hän itse osallistui kilpailuun. Liikesarjojen oppiminen vei paljon aikaa ja niiden pohtimisesta oli vaikea irrottautua silloinkaan, kun ei ollut tanssisalilla.

– Kannattaa varoittaa kotijoukkoja siitä, että koko syksy menee kuvioiden opettelemiseen, Baba Lybeck vinkkaa nauraen tuleville kilpailijoille.

– Minulla se ilmeni niin, että mietin ja kokeilin liikesarjoja koko ajan ja olin poissaoleva. Siinä oli kotijoukoilla kestämistä.

Kolmannelle sijalle yltäneen Lybeckin kotiväki jaksoi kannustaa siitä huolimatta, että hänen mielensä askarteli jatkuvasti tanssikuvioiden parissa. Mutta juontaja myöntää, että kilpailun kokonaisvaltaisuus yllätti.

– Siihen kannattaa varautua. Siinä syntyy ihan oma maailmansa – se on hienoa ja ainutlaatuista.

Vaikka askelsarjojen opetteleminen vaatikin Lybeckin mukaan rutkasti aikaa ja aivokapasiteettia, se oli onnistuessaan äärimmäisen palkitsevaa.

– Oli mielettömän hienoa, kun ymmärsi jonkun jutun ja sai kehonsa liikkumaan toivomallaan tavalla. Ne hetket harjoitussalissa olivat ikimuistettavia. 

Sen lisäksi, että Lybeck kehottaa syksyn kilpailijoita varoittamaan kotijoukkoja kisan viemästä ajasta, hän kehottaa pitämään huolta lihashuollosta.

Vaikka Lybeckille itselleen ei sattunut mitään kilpailun aikana, Tanssii Tähtien Kanssa -kisan historiassa on ollut myös muutamia loukkaantumisia.

– Pitää huolehtia itsestään ja terveydestään. Älä unohda alku- ja loppuverryttelyjä ja lihashuoltoa. Tanssi on yllättävän raskas laji, hän toteaa.

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.10 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat