Mainos

Baarikahakointi kääntyi joukkotappeluksi ja kirveen heilutteluksi Kokkolassa

Kahden miehen välinen kahakointi kääntyi joukkotappeluksi viime yönä kolmen aikaan Kokkolassa.

Kaksi miestä päätti lähteä selvittelemään kokkolalaisravintolassa syntynyttä riitaa ulos pysäköintialueelle. Miesten painiessa pysäköintialueella, yksi yleisössä olleista otti esille kääntöveitsen ja sillä uhaten kielsi muita paikalla olleita osallistumaan tappeluun.

Toinen painijoista kaivoi vaatteidensa alta esille retkikirveen ja huitaisi sillä tappelukaveriaan päähän. Tapahtumaa seurannut mies huomasi retkikirveen ja ryntäsi miesten väliin estämän tilannetta.

Kaikkiaan tappeluun osallistui poliisin mukaan viisi henkeä ja kaikki osapuolet saivat tappelussa nyrkeilyn aiheuttamia ruhjeita ja verta vuotavia haavoja. Vaarallisista työkaluista huolimatta vakavilta vammoilta säästyttiin.

Retkikirves ehdittiin piilottaa ennen poliisin paikalle tuloa, mutta poliisikoiran avustuksella kirves löytyi myöhemmin lähistöltä lumeen piilotettuna. Tappeluun osallistujista kaksi päätyi poliisin suojiin jo yöllä.

Poliisi tutkii tapahtumien kulkua tarkemmin ja kaikkien miesten epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn ja veitsellä uhkailijan myös laittomaan uhkaukseen.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.