Aznar: Espanja ei halua kiristää suhteita Marokkoon

Espanja haluaa Marokon kuninkaan Mohammed VI:n sanan takuuksi siitä, että marokkolaiset jättävät kiistellyn saaren rauhaan.

Espanjan pääministeri Jose Maria Aznar vakuutti tänään, että Espanja ei halua kiristää jännitystä Marokon kanssa syntyneessä kiistassa Perejilin saaresta.

Aznar tähdensi kuitenkin, että Espanja ei suostu marokkolaisten sotilaiden läsnäoloon saarella.

Espanja tarjoutui jo aiemmin tänään vetämään joukkonsa pieneltä Perejilin saarelta, jos se saa takuut, että myös Marokon joukot pysyvät siltä poissa.

Espanjan ulkoministeri Ana Palacio sanoi, että Marokon kuninkaan Mohammed VI:n sana riittäisi takuuksi.

Espanja ja Marokko ovat saaneet osakseen yhä kasvavaa kansainvälistä painostusta saarta koskevan selkkauksen vuoksi.

Espanja iski eilen saarelle ajaen pois sinne asettuneet marokkolaissotilaat, ja Marokko kuvasi Espanjan toimia "sodanjulistukseksi".

Yhdysvaltain ulkoministeriön edustajan mukaan varaulkoministeri Richard Armitage puhui viime yön aikana useita kertoja puhelimitse Espanjan ja Marokon ulkoministerien kanssa pyrkien toimimaan välittäjänä kiistassa.
YK:n pääsihteeri Kofi Annan on myös ilmoittanut osapuolille olevansa valmis tarjoamaan apuaan kiistan ratkaisussa.

Marokko lähetti viime viikolla ryhmän sotilaita Leilaksi kutsumalleen saarelle, joka sijaitsee vain 200 metrin päässä Marokon rannikosta, mutta on kuulunut Espanjalle. Marokon mukaan omistusta ei ole lopullisesti ratkaistu, ja viime viikon toimissa kyseessä oli valvontapisteen perustaminen, millä pyrittiin hillitsemään laitonta maahanmuuttoa ja rikollisuutta.

EU ja sotilasliitto Nato ovat asettuneet kiistassa Espanjan puolelle, joskin EU ilmoitti eilen olevansa huolissaan sotilastoimien käytöstä. Arabiliitto taas on tukenut Marokon kantaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat