Aziz tarjosi ratkaisua YK:n asetarkastuskiistaan

Irakin varapääministeri Tareq Aziz sanoi tänään julkaistussa haastattelussa, että Irak voisi sallia amerikkalaisten asetarkastajien paluun Irakiin ja YK:n asetarkastusten jatkuvan, jos turvallisuusneuvoston viisi pysyvää jäsenmaata saisivat yhtä suuren edustuksen tarkastuskomissiossa.

-Pyydämme turvallisuusneuvostoa muodostamaan komission, jonka puolueettomuutta ei tarvitse epäillä. Jos tämä hyväksytään, meillä ei ole mitään sitä vastaan, että karkotetut amerikkalaiset tarkastajat palaavat, Aziz sanoi Le Figaro -lehden haastattelussa. Pysyviä jäsenmaita ovat Yhdysvallat, Ranska, Venäjä, Britannia ja Kiina.

Aziz arvosteli myös Yhdysvaltain omaksumaa roolia maailman tapahtumissa.
-Yhdysvallat tuomitsee, määrää ja rankaisee omien etujensa mukaan, hän sanoi.

Irak ja Yhdysvallat jatkoivat sanasotaa

Yhdysvallat ja Irak jatkoivat tänään toistensa syyttelyä, mutta yrittivät samalla selvittää asetarkastuksista alkanutta kiistaansa diplomaattisin keinoin. Myös muualla maailmassa osapuolia kehotettiin ratkaisemaan kriisi rauhanomaisesti.

Irak sanoi, että Yhdysvallat yrittää voittaa itselleen aikaa vahvistaakseen joukkojaan Persianlahdella. Alueelle saapunut Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright puolestaan syytti Irakin presidenttiä Saddam Husseinia valehtelusta ja vitkuttelusta. Albrightin mukaan maailman on varmistettava, ettei Irak voi enää koskaan uhata naapureitaan joukkotuhoaseilla.

Egyptin ulkoministeri Amr Moussa sanoi toivovansa, että kriisistä selvitään ja ratkaisu löytyy diplomaattiteitse. Myös Kuwait korotti tänään äänensä rauhanomaisen ratkaisun puolesta. Kuwaitin ulkoministeri Sabah al-Ahmad al-Sabah vakuutti, ettei hänen maansa ole koskaan kannattanut minkäänlaista sotilaallista toimintaa Irakia vastaan.

Irak hyökkäsi Kuwaitiin vuonna 1990, mikä johti Persianlahden sotaan ja sai YK:n määräämään Irakin kauppasaartoon. Isku sai myös YK:n määräämään nyt kiistellyt asetarkastukset.

Clinton ja Jeltsin puhuivat puhelimessa

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton puhui tänään puhelimessa sekä Venäjän presidentin Boris Jeltsinin että Ranskan presidentin Jacques Chiracin kanssa. Clinton vakuutti molemmille, että Yhdysvallat pyrkii edelleen rauhanomaiseen ratkaisuun. Clinton on korostanut myös Britannian pääministeri Tony Blairin kanssa diplomaattisen ratkaisun tärkeyttä keskinäisessä puhelinneuvottelussaan.

Kiista alkoi 19 päivää sitten, kun Irak kieltäytyi hyväksymästä YK:n asetarkastusryhmän amerikkalaisia jäseniä syyttäen näitä vakoilusta. YK on toistaiseksi keskeyttänyt asetarkastuksensa.

Valtaosa amerikkalaisista tukee iskua Irakiin

Valtaosa amerikkalaisista hyväksyisi Irakiin tehtävät sotilaalliset iskut. Newsweek-lehden tekemän kyselyn mukaan yli 80 prosenttia amerikkalaisista hyväksyy iskut, jos Irak tulittaa U-2 tiedustelukoneita. Lähes puolet haastatelluista on aseellisten iskujen kannalla pelkästään YK:n asetarkastajien karkoituksen takia.

U-2 tiedustelukoneiden on tarkoitus tehdä lentoja Irakin yllä jälleen tänään. Irak on uhannut ampua koneet alas. Amerikkalaisten mukaan tiedustelulennot ovat välttämättömiä, etenkin nyt kun YK:n asetarkastajat on karkoitettu.

Kiinan pääministeri kehotti Irakia taipumaan

Kiinan pääministeri Li Peng on kehottanut Irakia taipumaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiin, kertoivat japanilaiset sanomalehdet tänään. Li toivoi Irakin aloittavan uudelleen yhteistyön YK:n kanssa niin pian kuin mahdollista. Pääministeri kehotti Irakia myös noudattamaan täysin YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia, jotta YK:n asetarkastukset voidaan saattaa loppuun. Kiina toivoo, että kiista voidaan ratkaista rauhanomaisesti eikä voiman käyttöön tarvitse turvautua, Li lisäsi.
(STT-AFP-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat