Ay-liike tyrmää uudet työuraratkaisut

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) vaatimus työurien pidentämisestä saa jäätävän vastaanoton työmarkkinajärjestöiltä. Kataisen mukaan Suomi tarvitsee lisää työtunteja, lisää työviikkoja, lisää työkuukausia ja lisää työvuosia. Katainen antoi työmarkkinajärjestöille aikaa ratkaisuihin kolme kuukautta.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly pitää pääministeri Jyrki Kataisen huolta Suomen taloustilanteesta ymmärrettävänä, mutta muistuttaa työmarkkinaosapuolten vasta keväällä sopineen toimista, joilla työurat pitenevät noin vuodella.

– Samalla sovittiin, että aloitetaan koko eläkejärjestelmän uudistamiseen tähtäävät neuvottelut. Tavoitteena on, että uusi järjestelmä voitaisiin ottaa käyttöön vuoden 2017 alusta, Lyly sanoo.

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne on tyrmistynyt pääministeri Jyrki Kataisen tavasta ja ajoituksesta esittää työmarkkinaosapuolille uhkavaatimuksia uusien työurasopimusten luomiseksi.

– Pääministeri yrittää uhkailla ja pakottaa järjestöjä samalla kun omat kotiläksyt ovat tekemättä

Rinne muistuttaa kuinka Katainen viime keväänä ylisti keskusjärjestöjen sopimusta työurien pidentämiseksi.

Myös STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää on samoilla linjoilla. Viime keväänä tehty ratkaisu pidentää työuria arviolta vuodella.

– Myös hallitus kiitti työuraratkaisua eikä sitä ole tarvetta repiä auki, Mäenpää linjaa.

Järjestöt ovat kuitenkin valmiita rakentaviin keskusteluihin hallituksen kanssa talouskasvusta ja uusista työpaikoista.

Lue myös:

    Uusimmat