Mainos

Ay-liike osoitti Saksassa mieltä Schröderin uudistusaikeille

Kymmenettuhannet ammattiliittojen jäsenet marssivat tänään Saksan eri kaupungeissa osoittaen mieltään liittokansleri Gerhard Schröderin kaavailemia uudistuksia vastaan.

Mielenosoitusten kohteena oli Agenda 2010 -paketti, joka lisäisi pienten yritysten mahdollisuutta lomauttaa työntekijöitä taantuman aikana ja leikkaisi työttömyyskorvauksia.

Schröderin hallitus pyrkii paketin avulla elvyttämään maan taloutta. - Me emme halua ajaa liittokansleria vallasta, mutta me haluamme herätellä häntä ja hänen hallitustaan, sanoi Saksan ammattiliittojen keskusjärjestön DGB:n varapuheenjohtaja Ursula Engelen-Kefer Kasselissa pidetyssä mielenosoituksessa. Kaikkiaan mielenilmauksia oli 15 eri kaupungissa.

Hannoverissa puhuneen DGB:n puheenjohtajan Michael Sommerin mukaan Schröderin suunnitelmat eivät johda uusien työpaikkojen syntymiseen. - Nämä toimet eivät ole uudistuksia, ne ovat vain keino tukkia budjetin reiät meidän kustannuksellamme. Me olemme talouskriisin keskellä ja vaarana on, että uudistukset pahentavat sitä, Sommer sanoi kuulijoilleen.

Osalla sosiaalidemokraattien kansanedustajista on erittäin läheiset suhteet ammattiyhdistysliikkeeseen, ja he ovat uhanneet asettua uudistuspaketin tielle. Asiaa käsitellään erityispuoluekokouksessa ensi viikon sunnuntaina.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.