AY-johtaja: Työnantajapuoli on ylimielinen

Työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen johtajat tapaavat tänään kun pidetään niin kutsutun työmarkkinoiden johtoryhmän kokous.

MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut Ammattiliitto Pro:n puheenjohtaja Antti Rinne on vielä toiveikas tupon suhteen:

– Toivon että työnantajapuolelta löytyy järkeä lähteä liikkeelle, meidän lukumme ovat pöydässä, jos ne eivät kelpaa ovat ne edessä liittokohtaisella kierroksella. Meillä on sellainen tuntuma että työnantajapuolella ollaan ylimielisiä, on kohtuuttomia vaatimuksia liittyen työaikaan sekä palkankorotukseen, ne eivät meille passaa.

Rinteen mielestä tupo toisi taloudellista vakautta, jota maa nyt tarvitsee.

– Taloudellinen tilanne ei ole parantunut kevääseen verrattuna. Meillä on edelleen haasteita. Vakauttava tupo olisi nyt hyvä ratkaisu. Työnantajapuolella EK:ssa on eri suuntaan vetäviä linjoja, emmekä me tiedä mitä he haluavat.

Rinteen mielestä suurin este nopealle sovulle on vastapuolen kohtuuttomuus.

– Kohtuuttomia ei voi pyytä, olemme kertoneet omat näkemyksemme mikä on kohtuullinen palkankorotustaso, ja nyt odotamme niihin vastauksia. Lähiviikkojen ratkaisulle ei ole meidän puoleltamme esteitä, jos työnantaja tekee kohtuullisen ratkaisun, nollalinja ei sitä ole. Pitäisi tukea ostovoimaa yhdessä veroratkaisujen kanssa. Me kannatamme euromääräistä korotusta, mutta en kerro summaa ääneen ettei se sotke neuvotteluja.

Jos tupoa ei synny, on Rinne valmis myös liittokohtaiseen kierrokseen, mutta näkee siinä riskejä.

– Meille käy keskitetty tai liittokohtainen, mutta jos koko maalle pitää saada vakauttava tulos, niin tupo on se. Kaikilla sopimusaloilla ei ole samat korotustoiveet, meillä on 57 alaa joilla on omat sopimukset, joten riski lakoille on suuri. Olisi järkevä turvata työrauha keskitetyllä ratkaisulla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat