Avustustarvikkeiden jakoa Haitissa arvostellaan ankarasti

Kritiikki Haitin maanjäristyksen jälkeisiä avustustoimia kohtaan kasvaa. Arvostelijoiden mukaan Haitiin on lähetetty väliaikaismajoja, vettä, ruokaa, lääkkeitä ja kriisityöntekijöitä, mutta apu ei tunnu tavoittavan sitä eniten tarvitsevia.

Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen moittii erityisesti Yhdysvaltojen tapaa jakaa avustustarvikkeita.

- Tällaisessa hauraassa valtiossa, jossa hallitus ei pysty toimimaan, pitää löytää ne toimivat yhteisöt, joista ihmiset ovat tottuneet hakemaan apua. Apu pitäisi jakaa niiden kautta. Kaikki muu (toiminta) on hyvin riskialtista - ilmapudotukset ja tarvikkeiden pudotukset kuorma-autoista sekä lavoilta eivät johda (apua) niiden luokse, jotka sitä eniten tarvitsevat, Pentikäinen sanoo MTV:n uutisten haastattelussa.

- Tällaisessa maassa on hyvin paljon sellaisia ihmisiä jotka on toisia vahvempia ja myös keinottelevat näillä apupakkauksilla. Jos tätä ei nopeasti pystytä korjaamaan, niin me menetämme lisää ihmishenkiä.

Yhdysvaltain armeija on ilmoittanut ottavansa käyttöön kaksi uutta lentokenttää Haitissa ja Dominikaanisessa tasavallassa avustuslentojen vauhdittamiseksi. Yhdysvaltojen sotilasjohtoista avustustyötä on kuitenkin arvosteltu joustamattomuudesta.

- Järjestystä tarvitaan ja se on varmaan totta, että tuomalla sotilaita voidaan sitä järjestystä luoda. Sotilaat eivät kuitenkaan ole humanitaarisia toimijoita, muistuttaa Kirkon Ulkomaanavun kansainvälisen työn johtaja Jouni Hemberg.

- Tietenkin tämä (kritiikki) konkretisoituu lentokentän pullonkaulaan, missä meidänkin lennot käännytettiin takaisin. Tämä saattoi olla hyvinkin perusteltu päätös, mutta kysymys siitä, kuka tekee päätöksen mitä tuodaan ja minne, on tietysti mielenkiintoinen.

Kirkon Ulkomaanapu on varautunut jo siihen, että Haitissa on edessä vuosikausien työ.

- Samalla on uskoa parempaan - tämä voi olla uusi alku jossain mielessä. Emme toki tekisi tätä työtä, jollemme uskoisi siihen, Hemberg toteaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat