Avomaan mansikka kypsyy ensi viikoksi Sisä-Savossa

Avomaalla kypsyneitä mansikoita päästään näillä näkymin poimimaan Sisä-Savon marjatiloilla ensi viikolla. Parhaillaan kerätään harson alla kasvaneita mansikoita. Ensimmäisenä myyntiin tulevat aikaiset lajikkeet Honeoye ja Jonsok.

Toiminnanjohtaja Ilkka Voutilainen Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksestä arvioi tiistaina, että Sisä-Savon mansikkasato kypsyy tänä kesänä 2-3 viikkoa myöhemmin kuin viime vuonna. Viime kesänä mansikat kypsyivät ennätyksellisen aikaisin lämpimän sään ansiosta. Tänä vuonna kypsymistä viivästyttivät kolea kevät ja alkukesä.

- Käytössäni ovat 27 vuoden tilastot, joiden mukaan keskimääräisestä kypsymisvauhdista ollaan viikon verran myöhässä. Nyt mansikka kypsyy samoihin aikoihin kuin vuonna 1998, jolloin poimiminen aloitettiin 7. heinäkuuta, Voutilainen kertoi.

Sisä-Savon satoarvio 1,5-2 miljoonaa kiloa

Voutilainen arvioi Sisä-Savon mansikkasadoksi tänä kesänä 1,5-2 miljoonaa kiloa. Parhaimmillaan alueen viljelmiltä on saatu 2,5 miljoonaa kiloa mansikoita. Viime kesän sato oli runsaat 2 miljoonaa kiloa.

- Sadosta näyttäisi tulevan määrältään keskinkertainen, mutta lopullinen tulos riippuu lähipäivien säästä, Voutilainen totesi.

Voutilaisen mukaan ankara talvi aiheutti jonkin verran tuhoja mansikkakasvustoissa. Talvi vahingoitti erityisesti joitakin uusia lajikkeita, mutta vaurioissa on tilakohtaisia eroja. Koko maan sato jäänee 12-14 miljoonaan kiloon

Mansikkasadosta odotetaan hyvää

Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitto arvioi mansikan pääsadon keräämisen ajoittuvan alkaneen kuun puolivälin paikkeille. Liiton mukaan alueelliset erot mansikan kypsymisessä ovat tänä kesänä vähäisempiä kuin aiemmin, eikä länsirannikon sato kypsy juurikaan varhemmin kuin muualla Suomessa.

Liiton toiminnanjohtajan Hannu Salon mukaan mansikkasato jäänee tänä kesänä 12-14 miljoonaan kiloon, joka olisi hieman vähemmän kuin normaalikesinä. Takana on kaksi huippukesää, sillä toissa vuonna mansikkasato oli 20 miljoonaa kiloa ja viime kesänä noin 16 miljoonaa kiloa.

Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitto muistuttaa, että mansikoita ostettaessa kannattaa tutkia tuotteen alkuperämerkinnät. EU:n määräysten mukaan ostajalla on oikeus tietää, missä maassa marjat ovat kasvaneet. Merkintä mansikan alkuperämaasta on oltava selvästi esillä jokaisessa myyntipisteessä joko marjalaatikossa tai sen lähellä. Lisäksi näkyvillä pitää olla viljelijän nimi tai tunnus, liitto opastaa.

(MTV3-STT-JORMA YLÖNEN)

Lue myös:

    Uusimmat