Avoimella asuntorakentamisella yksilöllisiä kerrostaloasuntoja

Uusi auto on mainio esimerkki tuotteesta, jonka lopullisiin ominaisuuksiin ostaja voi vaikuttaa itse asiassa aika paljon. Uusi kerrostaloasunto on sen sijaan paljon jäykempi tuote: muutostyöt tulevat usein kalliiksi ja ovat hankalia toteuttaa, eikä vaihtoehdoissakaan ole hurraamista. Parempaa ja yksilöllisempää palvelua ja tuotantoa on onneksi luvassa.

Helsingin Arabianrannassa on käynnistynyt kerrostalohanke, jossa sovelletaan automaailmasta tuttua sarjaräätälöintiä. Taustalla on avoimen asuntorakentamisen teknologiakilpailu, jonka voitti Saton yhteistyökumppaneineen kehittämä PlusKoti-konsepti. Asiaa valottaa arkkitehti Esko Kahri:

"Asukas voi vaikuttaa asuntonsa varusteluun hallitusti ja monipuolisesti, mutta hinnat pysyvät silti kurissa. Vaihtoehdot ovat ennakkoon mietittyjä mutta niitä on niin paljon, että jokainen löytää varmasti mieleisensä. Asuntokokovalikoiman lisäksi asuntotyyppien sisällä voi olla erilaisia, elämäntapaan liittyviä vaihtoehtoja. Lisäksi ovat tietenkin valinnat materiaalien ja varusteiden suhteen."

Asiakaslähtöisyyttä painottaa myös myyntineuvottelija Merja Tallberg Sato-Asuntopalvelusta:

" Asiakas on voinut tehdä valintoja hyvissä ajoin etukäteen ja miettii siten kotiaan konkreettisemmin kuin mitä pelkällä paperiesitteellä."

Räätälöityihin vaihtoehtoihin voi tutustua Internetissä, jossa voi myös tehdä keskeiset huoneistoa koskevat valinnat. ToCoMan-yhtiön kehittämä ohjelma päivittää asiakkaan tekemät valinnat, joita koskeva tieto siirtyy reaaliajassa suunnittelijalle ja urakoitsijalle. Sivuilla esitellään alue, rakennus ja huoneistovaihtoehdot.

"Kun varaukset alkoivat, sivuilla oli useita vaihtoehtoja," Tallberg kertoo. "Esimerkiksi yksiöillä, kaksioilla ja kolmioilla oli kolme eri vaihtoehtopohjaa, joista asiakas saattoi valita mieleisensä. Se johti siihen, että samassa kerroksessa saattoi myös viereisen huoneiston pohja muuttua - se ei ollutkaan enää se, mikä oli esitteessä tai netissä.

Arkkitehti sanoikin, että tämä on alussa niin kuin mies ilman kalsareita. Vähitellen aletaan pukea sitä, rakentaa taloa ja pikku hiljaa se saa oman asunsa. Lopullisen muotonsa se saa vasta asukkaan tekemien valintojen myötä."

Eri tasoisia ja hintaisia vaihtoehtoja esimerkiksi keittiön varusteluun on runsaasti. Lähtökohtana niin keittiön kuin muidenkin tilojen kohdalla on yleensä kolme hintaluokkaa, joissa kussakin useampia vaihtoehtoja - samalla rahalla siis voi valita erilaisia ratkaisuja.

Selvää on, että tällainen rakentaminen edellyttää myös rakentajalta uudenlaista toimintamallia.

"Tässä vaaditaan selvästi kehittyneempää rakennustekniikkaa kuin mikä nykyään on tyypillisesti käytössä. Arabianrannassa kantaviin ulkoseiniin on tehty teräsrunkorakenne, jotta sinne ei tule suuria ikkunapieliä vaan voidaan tehdä kookkaita ikkunoita. Se mahdollistaa sen, että jopa huoneistojakoa voidaan muuttaa vaikka vuosikymmenien päästä. Nämä ovat ns. kevyitä osastoivia seiniä, joiden ääneneristys on vähintään yhtä hyvä kuin perinteisten betoniseinien."

PlusKoti-konseptin suosiosta kertoo, että suurin osa pilottikohteen 77 asunnosta varattiin jo ensimmäisen viikon aikana. Seuraava kohde rakennetaan Espoon Saunalahteen. Yksilöllisemmän ja muunneltavamman kerrostalotuotannon toivoisi yleistyvän suunniteltua nopeamminkin. Se on itse asiassa aivan välttämätöntä, jotta kerrostalotuotanto pystyy vastaamaan nopeasti kehittyvän ja monipuolistuvan pientalorakentamisen haasteisiin.

"Jos rakennusala haluaa kilpailla menestyksellisesti ja siten, että ihmisille syntyy kohtuuhinnan mahdollisuus saada yksilöllisyyttä kotiinsa, tämä on silloin erittäin käypä menettely," painottaa myös Kahri.

Lue myös:

    Uusimmat