Avioerojen määrä laskussa Yhdysvalloissa

Pääsyynä erojen vähäisyyteen on avioliiton suosion lasku.

Avioerojen määrä on reippaassa laskussa Yhdysvalloissa. Tuoreiden tilastojen mukaan erojen määrä on nykyään 1970-luvun tasolla, noin 36 prosentissa.

Korkeimmillaan eroprosentti oli vuonna 1981, jolloin 53 prosenttia eli yli puolet avioliitoista päättyi eroon.

Alhainen eroprosentti ei kuitenkaan tarkoita että amerikkalaisilla pariskunnilla menisi erityisen hyvin, vaan kyseessä on pääosin tilastoharha.

Avioliittoja solmitaan Yhdysvalloissa nimittäin yhä vähemmän. Avioon astuneiden määrä on pudonnut Yhdysvalloissa 30 prosenttia viimeisten 25 vuoden aikana, kun taas avoliitot ovat yleistyneet voimakkaasti.

Erojen määrässä on kuitenkin nähtävissä myös todellista vähentymistä. Tutkijoiden mukaan korkeasti koulutetut pariskunnat päätyvät nykyisin avioeroon huomattavasti harvemmin kuin vähemmän koulutetut parit. Lisäksi amerikkalaiset avioituvat nykyään entistä iäkkäämpinä, mikä vähentää osaltaan erojen määrää.

Liittojen halutaan kestävän

Pariskunnat tekevät nykyään myös enemmän töitä liittonsa säilymisen eteen, uskoo avioeroasianajaja Marina Tucker Boston Globe-lehdessä.

- Naimisiin mentyään pariskunnat ovat halukkaita hakeutumaan avioliittoneuvontaan ongelmien selvittämiseksi, Tucker kertoo.

Tilastojen mukaan eniten avioeroja otetaan Floridassa. Kakkossijalla on Texas ja kolmantena New Yorkin osavaltio.

Joissain osavaltiossa tarjotaan runsaasti apua liittonsa kanssa kamppaileville. Avioliittoapua asukkailleen tarjoavassa New Hampshiressa osavaltion eroluvut ovat pudonneet yli neljänneksellä viimeisen viiden vuoden aikana.

Aina neuvontaohjelmatkaan eivät auta. Oklahomassa vuodesta 2001 lähtien järjestetyille avioliittokursseille on osallistunut yli 100 000 ihmistä, mutta avioerojen määrä alueella ei ole kääntynyt laskuun.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat