Avaruuskirja vei Tieto-Finlandian

Tämän vuoden Tieto-Finlandia -palkinnon on saanut avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja teoksellaan Kotona maailmankaikkeudessa. Voittajan valitsi Oulun metropoliitta Ambrosius kuudesta ehdokkaasta. Palkinto on arvoltaan 25 000 euroa eli 150 000 markkaa.

Palkinnon jakoperusteiden mukaan Valtaoja ottaa persoonallisessa teoksessaan rohkeasti kantaa uskontoa ja filosofiaa sivuaviin olemassaolon kysymyksiin.

Palkintotuomarina toiminut metropoliitta Ambrosius kertoo, että palkinnonsaajaa ei ollut vaikea valita, sillä
Kotona maailmankaikkeudessa täyttää monin tavoin erinomaisesti "ansiokkaan suomalaisen tietoteoksen" kriteerit. Metropoliitta toteaa teoksen sisältävän paljon tähtitieteen, kosmologian ja biologian perustietoa. Se on kirjoitettu myös ymmärrettävällä ja mukaansatempaavalla tavalla.

Ambrosius toteaa, että voittajakirja käsittelee inhimillisen olemassaolon ja elämän peruskysymyksiä. Avaruustutkimus tuloksineen avaa aivan uusia maailmoja, jotka nostattavat laajasti uudentyyppisiä kysymyksiä.

-Näin tekee Valtaojakin kirjassaan, eikä hän pyri hakemaan kaikkiin kysymyksiin yksiselitteisiä vastauksia, Ambrosius sanoo.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 10.01.2002)
Tutustu Tieto-Finlandian aiempiin voittajiin

Lue myös:

    Uusimmat