Avaruudesta palannut kolmikko kävi lähellä kuolemaa

Viikonvaihteessa kansainväliseltä avaruusasemalta palannut kolmikko oli vähällä saada surmansa, kertoo venäläinen uutistoimisto Interfax.

Kolmikkoa kuljettanut venäläinen Sojuz-avaruuskapseli oli vähällä tuhoutua palatessaan Maan ilmakehään.

- Oli todella onnekasta, että miehistö selvisi tilanteesta vahingoittumattomana. Matkanteko olisi voinut päättyä paljon huonommin, sanoi nimettömänä esiintynyt asiantuntija.

Sojuz-kapseli toi avaruusasemalta venäläisen Juri Malatshenkon, amerikkalaisen Peggy Whitsonin ja Etelä-Korean ensimmäisen astronautin Yi So Yeonin.

Kapseli syöksyi Maan ilmakehään väärässä asennossa. Kuumuudelta suojaava kilpi oli kapselin takana. Kapseli syttyi palamaan ja päätyi lopulta kauas maalialueestaan.

Eniten peloissaan oli eteläkorealainen Yi So Yeon, joka kauhistui nähdessään kapselia nuolevat lieskat.

- Ajattelin ensin, että me palamme kuoliaiksi. Kun muut kuitenkin pysyivät rauhallisina, yritin näyttää siltä kuin olisin ollut kunnossa, hän kertoi.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat