AV-tuottajat: Digi-TV:n toimiluvat jakoon vähitellen

Suomen audiovisuaalisen alan tuottajat eli SATU ry toivoo hallituksen myöntävän digitaaliset tv-luvat vain sellaisille hakijoille, joilla on riittävästi voimavaroja kotimaiseen tuotantoon itse digitalisoinnin ohella.

SATU pitää tärkeänä, että Suomi aloittaa digitalisoinnin ensimmäisten joukossa. Tämän vuoksi se kiittelee uuden hallituksen nopeaa päätöksentekoaikataulua. Yhdistys kuitenkin muistuttaa, että nyt tehtävät päätökset vaikuttavat useiden vuosien päähän ja alan aloitusongelmista saadaan koko ajan uutta tietoa.

Sen mielestä juuri tästä syystä tarvitaan pelivaraa. Jos toimiluvat myönnettäisiin sen ehdottamien linjausten mukaisesti, uusi haku voitaisiin järjestää esimerkiksi vuoden 2000 alussa. Jaossa on kolme kanavanippua, jotka riittävät 12 televisiokanavaan. Hallitus on suunnittelut päättävänsä luvista juhannukseen mennessä, mutta päätös voi hyvinkin venyä syksyyn.

Digitalisointiin tarvitaan kalliit investoinnit on kallista. Lisäksi digitaalisesti tuotettujen ohjelmien seuraamiseen tarvitaan uudet laitteet.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat