Autonratissa piru on irti

Julkisuuteen putkahtaa silloin tällöin tutkimuksia, joissa suomalaiset arvioivat omaa ajotaitoaan.  Noin neljä kymmenestä suomalaisesta autoilijasta sanoo olevansa taidoiltaan keskivertoautoilijaa parempi tai paljon parempi. Vastaavasti ani harva arvioi olevansa keskivertoa huonompi.

Tällaisten tutkimusten tieteellistä pätevyyttä voi epäillä, mutta ainakin yhden päätelmän tuloksista voi tehdä: suomalainen autoilija luottaa taitoihinsa hämmästyttävän paljon.

Mutta se mikä tutkimuksessa näyttää itsevarmuudelta, saa tien päällä aivan toisenlaisen ilmenemismuodon. Selkosuomella sitä kutsutaan kusipäisyydeksi.

Nettisivuillamme julkaistulta videolta voi todentaa asian, jonka jokainen tiellä liikkuja tietää muutenkin: suomalaisen moottoriajoneuvon kuljettajan tapoihin ei kuulu pysähtyä suojatien eteen. Senkin vähemmistön, joka voisi kuvitella pysähtyvänsä, kannattaa kuitenkin ennemmin painaa kaasua, ainakin jos samaan suuntaan on kaksi kaistaa. Näin tulee suojelleeksi niitä jalankulkijapoloja, jotka yrittävät kadun yli. Todennäköisyys, että myös naapurikaistaa ajava noudattaa liikennesääntöä eli pysähtyy suojatien eteen, on niin pieni, ettei riskiä kannata ottaa.

Suojatien kunnioituksen puute on vain yksi esimerkki kollektiivisesta ja parantumattomasta asennevammasta meikäläisessä tieliikenteessä. Suomalainen kuski kuvittelee omistavansa tien, jonka päällä hän ajaa.

Tämän periaatteen tinkimätön noudattaminen oikeuttaa täydellisen joustamattomuuden ruuhka-ajossa. Yritäpä vain jättää kehä ykkösellä turvaväli edellä olevaan - tyhjä tila täyttyy sekunneissa. Samasta syystä sujuva siirtyminen rampilta pääväylälle on lähes mahdotonta.  Jos joku tilaa antaa, se ei ole se suomalainen keskivertokuski puhumattakaan kaikista niistä häntä paremmista kuskeista, joita tutkimusten mukaan on neljä kymmenestä.

Olen asunut Keski-Euroopassa neljä vuotta ja ajanut autolla kymmenessä Euroopan maassa. Suomi on ainut, jossa liittymästä päätielle tulo synnyttää vilkkaassa liikenteessä lähes poikkeuksetta vaaratilanteen.

Autokouluissa opetetaan liikennesääntöjä ja ajamaan autoa. Siellä ei opeteta käytöstapoja, joista olisi hyötyä muussakin elämässä: joustavuutta, hermojen hallintaa ja toisen huomioon ottamista.

Ajokortin saa noin 1500 eurolla. Milläköhän summalla suomalaisen kuljettajan saisi luopumaan asenteestaan, joka tekee tiellä liikkumisesta helvettiä?

Lue myös:

    Uusimmat