Auton hankintamaksuista halutaan siirtyä käyttömaksuihin

Kehittyvä tekniikka mullistaa autoilijan arjen jo lähivuosina.

Tulevaisuuden autoilija voi itse valita, haluaako maksaa enemmän autoa hankkiessaan vai pulittaa vain auton käytöstä. Näin suunnittelee hallinnon, tutkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyöjärjestö Älykkään liikenteen verkosto.

Suomessa on Euroopan vanhimpiin kuuluva ajoneuvokanta, mikä on paljolti seurausta auton hankintaan keskittyvästä verotuksesta. Tästä haluttaisiin päästä eroon ja siirtää painopistettä auton käyttöön liittyviin kustannuksiin.

- Ehdotamme, että autoilija voisi itse päättää, haluaako hän maksaa perinteisen autoveron vai ajosuoritteeseen perustuvan maksun, sanoo verkoston toiminnanjohtaja Antti Rainio.

Hallitus päätti torstaina muuttaa auto- ja ajoneuvoveroa niin, että veroa maksetaan päästöjen mukaan. Vero on sitä pienempi, mitä vähemmän auto saastuttaa. Verotus painottuu edelleen auton hankintaan.

Älykkään liikenteen verkosto uskoo, että käyttömaksun suosio kasvaisi nopeasti, kun siihen vain tarjoutuisi tilaisuus. Verkosto haluaa myös tehdä teknisiä kokeiluja, jotta järjestelmän voisi aikanaan luoda.

Maailmalla on jo lukuisia esimerkkejä, joissa autojen lisälaitteet keräävät tietoa ajetuista kilometreistä ja tiemaksuista. Suomessa samaan laitteeseen haluttaisiin useampia sovelluksia, kuten tie-, vakuutus- ja ruuhkamaksuja.

Vuosi vuodelta suositummat autonavigaattorit kävisivät paranneltuina käyttömaksujen hoitamiseen, verkosto suunnittelee.

Vähemmän ruuhkia

Uudistus edellyttäisi maanteitten ja katujen jakamista kalleusluokkiin ja ruuhka-maksujen määrittämistä paikkakunnille, joilla siihen on tarvetta.

Käyttömaksujen suurin hyöty olisi, että tie- ja ruuhkamaksut houkuttelisivat autoilijoita joukkoliikenteen käyttäjiksi, jolloin syntyisi vähemmän ruuhkia. Myös ympäristö säästyisi.

-Haluamme avata keskustelua aiheesta. Ihmisillä on entistä suurempi tarve vaikuttaa itse ilmastonmuutoksen ehkäisyyn, ja tässä on yksi vaihtoehto siihen, Rainio sanoo.

Alkuvaiheessa autoihin asennettava monitoimilaite voisi kerätä tietoa esimerkiksi vapaaehtoisesta autovakuutuksesta ja laskuttaa autoilijaa vain ajetuista päivistä. Teknisesti järjestelmä olisi mahdollista toteuttaa jo lähivuosina.

Kehittyvä tekniikka mullistaa autoilijan arkea monella muullakin tapaa. Ajantasainen liikennetieto ruuhkista, säistä ja onnettomuuksista on tulossa yhä useampaan autonavigaattoriin.

Tulevina vuosina Suomeen on tarkoitus saada myös hätäviestijärjestelmä, jossa laite tunnistaa auton ajaneen kolarin ja lähettää itse avunpyynnön hätäkeskukseen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat