Automiehen hautajaisissa poltettiin kumia urakalla – neljälle syytteet

Ystävänsä hautajaiskulkueeseen osallistunutta neljää kaverusta syytetään kulkueen häiritsemisestä, kun automiehen hautajaisissa innostuttiin polttamaan kumia.

Kanadalaispoliisi tiedottaa nostaneensa syytteet neljälle miehelle, jotka osallistuivat ystävänsä hautajaisiin näyttävällä ajelullaan. Neljän syytetyn miehen kerrotaan ajaneen hautajaiskulkueessa autoillaan rinkiä, mikä aiheutti sankkaa savua ja mustia jälkiä asvaltiin.

CBC kertoo hautajaisten olleen 44-vuotiaana kuolleelle ”automiehelle”. Miehen ystävien tarkoituksena oli tempauksellaan kunnioittaa menehtynyttä ystäväänsä.

Poliisin mukaan erityisen vahingollisen tempauksesta teki se, että aivan läheltä löytyi myös päiväkoti. Tämän vuoksi sankan savun ja auton renkaiden ilmaan lennättävien kivien tielle osui myös lapsia.

Syytetyt ajoivat lisäksi rekisteröimättömillä autoilla. Kuskit tunnistettiin jälkikäteen sosiaalisen median avulla, kun kuskien tempauksesta levisi videoita ja kuvia myös poliisien käsiin.

Poliisin mukaan kumia polttavia kuskeja oli paikan päällä arviolta 10–15. Poliisin kerrotaan latovan mitä todennäköisimmin lisää syytteitä seuraavien päivien aikana.

Lähde: CBC

***

Näin Porsche rääkkäsi uutta Cayennea 3:40

Lue myös:

    Uusimmat