Automatisoitua autoilua esiteltiin USA:ssa

Kaliforniassa, Yhdysvalloissa, on esitelty ensi kertaa täysin automatisoitua autoilua yleisellä maantiellä. Koeajo-asteelle kehitetty teknologia pitää itse huolen ajamisesta ja tekee auton kuljettajastakin matkustajan.

Videokameroiden ja magneettien sekä tutka- ja tietokonejärjestelmien saumaton yhteistyö vapauttaa kuljettajan ohjaamisen vaivasta. Auto ohjaa itse itseään.

Tiistaisen koeajon näyttämönä toimi 7,6 mailin eli 11 kilometrin pätkä valtatie 15:ttä San Diegossa, Etelä-Kaliforniassa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun automatisoitua tieverkkoa kehittelevä amerikkalaiskonsortio toi työnsä hedelmät yleiselle tielle, kaiken kansan ihmeteltäväksi.

Itseohjautuvuuteen voidaan päästä useita eri teitä: auto voi esimerkiksi seurata asfalttiin upotettuja magneetteja. Testiautot oli varustettu myös pikkuriikkisillä videokameroilla, jotka oli kiinnitetty taustapeileihin tai tuulilasiin. Kamerat seuraavat tien varteen pystytettyjä erikoisopasteita. Visuaaliset ohjausjärjestelmät, jotka tarkkailevat tietä ihmissilmän tavoin, ovatkin varteenotettava vaihtoehto magneettisysteemeille.

Automatisoidun maantien prototyyppi on tarkoitus avata Amerikassa liikenteelle vuoteen 2002 mennessä. Jo 1950-luvulla visioidusta, kokonaan automatisoidusta autoilusta on tulossa hyvää vauhtia täyttä totta.
(MTV3/(Pekka Karppinen)

Lue myös:

    Uusimmat