Autoliitto: Veronkorotukset eivät auta ympäristöä

Autoliiton mukaan energiaveron korotuksessa ollaan menossa väärään suuntaan - dieselautojen käyttöä pitäisi suosia eikä tehdä vaikeammaksi.

Energiaveron korotus tulee koskemaan kaikkia. Eniten se kohdistuu dieselautojen käyttäjiin, mutta myös bensiinillä kulkevat tulevat tuntemaan korotuksen lompakossaan.

- Aktiivisten autoilijoiden lisäksi veronkorotus vaikuttaa myös muiden elämään, sillä esimerkiksi tavaroiden kuljetus kallistuu tämän myötä, kertoo Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen.

Pääministeri Matti Vanhanen kertoo, että veronkorotuksilla pyritään vähentämään päästöjä.

- Jos halutaan hillitä ilmastonmuutosta, on kansalle annettava sekä keppiä että porkkanoita, Vanhanen sanoo.

Autoliiton Niemisen mukaan ympäristön kannalta ollaan kuitenkin menossa väärään suuntaan. Hänen mielestään dieselautojen käyttöä pitäisi suosia, eikä nostaa juuri sen veroa. Suomessa dieselautojen osuus henkilöautoista on alle 20 prosenttia.

- Autoveron vuoksi myös Suomen autokanta on vanhaa. Jo todella ajatellaan ympäristöasioita, tulisi uudistaa autokantaa ja mahdollistaa dieselautojen lisääntyminen, Nieminen toteaa.

Vihreät kritisoivat eilen vuotuista dieselveroa - heidän mielestään vero tulisi poistaa. Niemisen mukaan tämä saattaisi edesauttaa pienempien dieselautojen mukaan tulemista.

Biopolttoaineiden käyttöönotto kallistaa myös polttoaineiden hintaa. Niemisen mukaan hinnan nousu ratkeaa kuitenkin maailmanmarkkinahinnan mukaan. Hän muistuttaa, että polttoainettakaan ei löydy kovin helposti.

Niemisen mukaan veronkorotus heijastuu myös kansainväliseen kilpailukykyyn, sillä Suomessa sisäiset kuljetukset ennen rajaa ovat yleensä pitkiä.

- Ympäristönäkökulmaan on aina niin helppo nojautua, kun veroja nostetaan, Nieminen sanoo.

Tieverkko yhteiskunnan vastuulla

Tieverkoston kunnostus nousee eduskunnassa tasaisesti esiin muulloinkin kuin budjettiriihessä. Kun taloudella menee huonosti, tienpitoon ei Niemisen mukaan ole rahaa ja kun hyvin, niin suhdanteet kuumenevat eikä hankkeita voida toteuttaa.

- Tuntuu, että tienpidosta on tulemassa budjetin heittopussi, Nieminen tuhahtaa.

Autoliiton mukaan Suomen tieverkossa on paljon parantamisen varaa jo perusturvallisuudessa - liittymät risteyksissä ovat puutteellisia, on näkymäesteitä, ylämäkiä, alamäkiä ja kallioleikkauksia aivan tien vieressä.

Niemisen mukaan kielloilla ja käskyillä tieliikennekäyttäytymistä voidaan ohjailla tiettyyn pisteeseen saakka, mutta tieverkoston kunnossapito on yhteiskunnan tehtävä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat