Autoliitto komppaa: Autovero vihdoinkin pois

Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen komppaa Tullihallituksen pääjohtajaa Tapani Erlingiä hankintaan perustuvan autoveron poistamisvaatimuksissa. Erling vaati nykyisestä autoverosta luopumista MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa tänäaamuna. Hänen mukaansa syntyvä verovajaus voitaisiin kerätä nykyistä tehokkaammin polttoaineiden verotuksella ja käyttömaksujen avulla. Autoveron tuotto on Erlingin mukaan noin miljardin euron luokkaa.

Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Niemisen mielestä Suomen autoverotus on hankala eikä oikeudellisesti kovin vakaalla pohjalla.

- Kyllähän tämä (autoverotus) on ollut koko EU-jäsenyyden ajan vaikeaa. Olemme vuodesta -95 enemmän tai vähemmän vääntäneet kättä siitä, minkälainen on oikea tapa verottaa ja mikä on oikea verotaso. Koko ajan on ollut joku muutos päällä, joten tilanne on ollut aika kaoottinen, Nieminen sanoo MTV:n uutisille.

Autoveron poistamisesta syntyvän verovajeen kattamisesta Autoliiton Nieminen on kuitenkin Tullihallituksen Erlingin kanssa hieman eri linjoilla. Nieminen muistuttaa, että polttoaineen verotus on Suomessa jo nyt yli EU:n keskitasoa. Käyttömaksutkin ovat jo olemassa, ja ne myös tulevat muuttumaan ensi vuoden aikana.

- Muihin Euroopan maihin verrattuna meillä ei ole Suomessa niin suurissa määrin varaa siirtää autoverotusta muihin verolajeihin kun nyt ehkä verotuloissa menetettäisiin - jos autoverosta siis kokonaan luovuttaisiin.

Nieminen ei uskokaan, että miljardin euron vuosittaista vajausta voidaan kattaa tieliikenteestä saatavilla veroilla. Myöskään tietulleja hän ei näe ratkaisuna vajausongelmaan, sillä niillä on negatiivinen vaikutus polttoaineverosta saataviin verotuloihin.

Auton hankintaan perustuvat verot ovat aiheuttaneet närää jo vuosia.

Vuonna 2000 tai sitä ennen Suomeen tuoduista autoista väärinperittyjä arvonlisäveroja ei olla nykyisen ratkaisun mukaan palauttamassa. Monet autonostajat ovat tunteneet itsensä petetyiksi, koska verotuksen vanhenemisaika on monien kohdalla on mennyt umpeen. On siis annettu ymmärtää, että valitukset ovat turhia - minkä aikana valitusaika on mennyt umpeen.

Pelkästään Suomessa käsitteillä on 20 000 verovalitusta auton hankintaan kohdistuneesta verotuksesta.

Ajoneuvovero, dieselvero, hiilidioksidipäästöihin pohjautuva käyttömaksu...

Autoliiton Nieminen muistuttaa, että ajaminen vähenee aina ainakin lyhyellä aikavälillä, kun polttoaineverotusta kiristetään. Monilla Suomen paikkakunnilla ihmiset ovat kuitenkin autoilusta riippuvaisia. Auton käytöstä peritään nykyisin paitsi auton ikään perustuvaa ajoneuvoveroa, dieselkäyttöisiltä ajoneuvoilta peritään myös niin sanottua dieselveroa.

Nämä maksut tulevat kuitenkin muuttumaan, sillä ensi vuonna käyttömaksuista tulee hiilidioksidipäästöpohjaisia. Jos päästötietoja ei ole kuitenkaan saatavilla, perustuu vero ajoneuvon painoon.

Katso Kitta Ahlforsin juttu MTV3 Katsomosta (Seitsemän uutiset 11.5.2009)

Lue myös:

    Uusimmat