Autoliikenteen lakonuhassa ei sopua

Uutta työehtosopimusta koskevien neuvottelujen uskotaan jatkuvan ensi viikonloppuun asti.

Bussi- ja kuorma-autoliikennettä uhkaavan lakon sovittelussa ei ole toistaiseksi saatu aikaan ratkaisevaa edistystä. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n sekä Autoliikenteen työnantajaliiton edustajat jatkavat edelleen neuvottelujaan tiiviisti tällä viikolla.

Pääneuvottelijat selvittivät tilannetta koko päivän ja iltapäivällä valtakunnansovittelijan toimistoon kokoontuivat jälleen suuret neuvottelukunnat. Osapuolten on tarkoitus huomenna neuvotella keskenään, ja torstaina palataan jälleen Bulevardille sovittelijan toimistoon.

Uutta työehtosopimusta koskevien neuvottelujen uskotaan jatkuvan ensi viikonloppuun asti. Jos sopua ei synny AKT:n työtaistelu pysäyttää suuren osan maan autoliikenteestä sunnuntaina kello 18.

Mukana on 21 kuorma-autoyritystä, 54 linja-autoyritystä, noin sata tavaraterminaalia ja 12 matkahuoltoasemaa. Myös yritysten alihankkijat asetettaisiin saartoon. Mahdollinen lakko vaikuttaa matkustajaliikenteen ohella kaupan ja teollisuuden kuljetuksiin ja mm. jätehuoltoon.

Hankalia kysymyksiä ovat palkankorotustason ohella työaikakysymykset ja osa-aikaisten kuljettajien käyttö. AKT vastustaa osa-aikatyön lisäämistä. Työnantaja on todennut olevansa valmis rajoittamaan osa-aikaisen työn määrää alle 10 prosenttiin työajasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat