Autoliikenteen lakon sovittelu jatkuu maanantaina

Lakoon oli määrä alkaa sunnuntaina illansuussa, mutta sovittelulle myönnettiin eilen lisäaikaa. Samalla mahdollisen lakon alkamista siirrettiin kahdella viikolla hiihtolomien vuoksi.

Bussi- ja kuorma-autoliikennettä kahden viikon kuluttua uhkaavan lakon sovittelua jatketaan ensi viikolla. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n sekä Autoliikenteen työnantajaliiton on määrä tavata seuraavan kerran maanantaina iltapäivällä.

Neuvotteluja jatketaan edelleen tiiviisti, vakka lakonuhkaa siirrettiin eilen kahdella viikolla. Työministeriö päätti eilen järjestää lisäaikaa valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen johtamalle sovittelulle. Osapuolet selvittivät neuvottelutilannetta valtakunnansovittelijan toimistossa jälleen tänään.

Jos neuvotteluissa ei päästä sopimukseen alan uusista työehtosopimuksista, lakko alkaa 5. maaliskuuta kello 18. Jos sopua ei kahden viikon kuluessa saada, autoliikenteen lakko pysäyttää huomattavan määrän sekä henkilö- että tavaraliikennettä. Työtaistelun piirissä voi olla noin 10 000 työntekijää.

Alan uutta työehtosopimusta koskevissa neuvotteluissa ei ole juuri edetty, vaikka niitä on pohjustettu marraskuusta lähtien. AKT jätti lakkovaroituksen 3. helmikuuta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat