Autoliikenteen lakko aiheuttaa aikataulukaaoksen

Autoliikenteen alkava lakko hankaloittaa työmatkaansa linja-autolla kulkevien elämää huomattavasti. AKT:n lakko pysäyttää valtaosan linja-autoliikenteestä huomisillasta alkaen. Lakko aiheuttaa myös kaukoliikenteessä melkoisen aikataulukaaoksen.

Tilanne liikennöivien bussien suhteen vaihtelee suuresti eri kaupungeissa - erot koskevat niin lähi- kuin kaukoliikennettäkin.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudun lähiliikenteestä ajetaan lakon alkaessa noin puolet.

- Sopimusliikenne on lakon piirissä, mutta Helsingin Bussiliikenne ei ole, linja-autoliiton toimitusjohtaja Heikki Kääriäinen kertoo.

Metrot ja raitiovaunut liikennöivät normaalisti.

Turussa bussiliikenteestä ajetaan kolmasosa, Tampereella puolestaan noin kaksi kolmasosaa.

Monissa kaupungeissa, kuten Oulussa, Lahdessa, Jyväskylässä ja Kuopiossa liikenne pysähtynee liki kokonaan.

Kaukoliikenteestä ajetaan noin kolmasosa

Kaukoliikenteessä lakon vaikutuksen tuntee nahoissaan päivittäin jopa noin 400 000 matkustajaa.

- Matkahuollon kortteja käyttää noin 600 000 matkustajaa päivittäin ja näistä noin kolmasosa pystyisi lakon alkaessa käyttämään korttia normaalisti, Matkahuollon henkilöliikennepäällikkö Jukka Ylitalo kertoo.

Esimerkiksi Matkahuollon 40 000 päivittäisestä vuorosta arviolta noin 13 000 vuoroa pystytään ajamaan lakon aikana.

Linja-autoliiton toimitusjohtaja Heikki Kääriäinen arvioi, että kaukoliikenteessä pystytään lakon alkuvaiheessa ajamaan viidennes tai neljännes vuoroista.

Lakko aiheuttaa myös kaukoliikenteeseen varsinaisen aikataulukaaoksen.

Koska Matkahuolto on lakon piirissä, yhtiö ei voi päivittää nettisivuilleen aikataulukoosteita. Tämän tekee mahdottomaksi jo pelkkä aikataulutietojen huikea määrä - päivitettävänä on peräti puoli miljoonaa tietoa.

Tiedot ajettavista vuoroista selviävät kuitenkin linja-autoyhtiöiden omilta nettisivuilta, jonne Matkahuolto pyrkii myös linkittämään omat sivustonsa.

Katso Raimo Pitkäsen raportti

Katso Jussi Kärjen analyysi

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat