Autolakon sovittelu jatkunee huomenna

18.30 näytti siltä, että vaikka kiistassa saataisiin aikaan neuvottelutulos, on tänään liian myöhäistä saada osapuolten hallinnot koolle käsittelemään ehdotusta.

Autoliikenteen lakon jatkuminen ainakin yhdellä päivällä näyttää todennäköiseltä.

Työriidan sovittelu jatkui iltaan asti ilman ratkaisevaa tulosta. Puoli seitsemältä näytti siltä, että vaikka kiistassa saataisiin aikaan neuvottelutulos, keskiviikkona olisi liian myöhäistä saada osapuolten hallinnot koolle päättämään sen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Esimerkiksi AKT:n hallituksen 20 jäsentä kutsutaan paikalle eri puolilta maata. Sovittelun aikataulusta ei ole tehty päätöksiä.

Kiistan osapuolet menivät puolilta päivin sovittelijan toimistoon antamaan viralliset vastauksensa valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen sunnuntaina jättämään sovintoesitykseen. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT vahvisti hylänneensä sovintoesityksen, minkä jälkeen sovittelua jatkettiin tauotta iltaan asti.

Saloniuksen mukaan avoinna on vain yksi kysymys eli osa-aikatyön käyttö autoliikenteessä. Periaatekiistaksi ajautunut kiista osa-aikaisten määrästä on jumiuttanut neuvotteluja jo pitkään.

Mikäli osapuolet pääsevät yhteisymmärrykseen uuden työehtosopimuksen sisällöstä, uuden sovintoesityksen jättäminen ei välttämättä ole tarpeen.

Sovitteluun osallistuivat jälleen tänään myös SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen sekä Elinkeinoelämän keskusliiton työmarkkinajohtaja Seppo Riski.

Osa-aikariitoihin ratkaisulautakunta

Lakon jatkuminen varmistui myöhään sunnuntai-iltana. AKT päätti hylätä valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen tekemän esityksen siitä, että lakko keskeytettäisiin pariksi päiväksi lisäajan saamiseksi neuvotteluille. AKT ilmoitti jo tuolloin, että sovintoesitys olisi huonontanut nykyistä tilannetta.

Esityksessä ehdotettiin mm. osa-aikatyötä koskevien kiistojen ratkaisemista erityisessä lautakunnassa. Bussiyrityksissä osa-aikaisten määrää olisi rajoitettu kahteen toimipistettä kohti.

Bussi- ja kuorma-autoliikenteen lakko pysäytti suuren osan maan bussi- ja tavaraliikenteestä sunnuntaina kello 18.

Lakko aiheuttaa jatkuessaan huomattavaa häiriötä etenkin työmatka- ja muulle henkilöliikenteelle. Lakon on arvioitu vaikuttavan ainakin puolen miljoonan ihmisen liikkumiseen.

Lakon vaikutukset ovat suuret myös mm. jätehuollossa. Elintarvikkeiden ja muiden tavaroiden saatavuudessa häiriöitä esiintyy vasta myöhemmin.

Lakon mahdollinen laajeneminen esimerkiksi satamiin voisi kuitenkin aiheuttaa merkittävää vahinkoa teollisuudelle ja kaupalle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat