Autojen vienti Suomen kautta Venäjälle kasvoi reilusti

Valtaosa autoista viedään Venäjälle rekkakuljetuksilla. Rautateiden kautta autoja vietiin viime vuoonna vain alle 3 prosenttia.

Henkilöautojen transitokuljetusten nopea kasvu Venäjälle on jatkunut viime vuonna. Tullin tietojen mukaan Suomen kautta vietiin Venäjälle yhteensä noin 719 000 henkilöautoa. Kuljetukset kasvoivat 197 500 autolla eli 38 prosenttia vuotta aiemmasta.

Hangon satama pysyi edelleen suurimpana transitoautojen tuontisatamana, mutta nopeasti kasvanut tuonti Kotkaan nosti sen jo lähes Hangon tasolle. Valtaosa autoista vietiin rekkakuljetuksilla. Rautateitse autoista vietiin Venäjälle vain alle 3 prosenttia.

Kotkan kautta vietyjen autojen määrä kasvoi viime vuonna peräti 78 prosenttia. Tuonti Hangon kautta kasvoi 13 prosenttia.

Turun tullin kautta Venäjälle lähti rekkakuljetuksina 42 400 henkilöautoa eli 8 prosenttia edellisvuotista vähemmän. Helsingin kautta uusia autoja kuljetetaan vain poikkeuksellisesti, eikä niitä tilastoida erikseen.

Venäjälle viedään satamien kautta yksitellen myös käytettyjä autoja, jotka eivät sisälly transitoliikenteen lukuihin. Kotkan kautta niitä ajettiin omin pyörin Venäjälle viime vuonna 41 000.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat