Autoilijat eivät lisäveroja kaipaa

Lievä enemmistö ei tahdo maksaa ylimääräistä veroa autolla ajetuista kilometreistä, kertoo MTV3:n nettikysely. Kysely liittyy liikenneministerin Anu Vehviläisen ajatukseen, että autoilua pitäisi verottaa ajettujen kilometrien mukaan.

Liikenneministerin ehdotusta kannattaa 47,8 prosenttia vastaajista, joten ero ei ole suuri.

Ehdotusta vastustavalla 52,2 prosentilla vastaajista on useita syitä olla maksamatta veroa autoilustaan. Kyselyyn vastasi noin 3000 henkilöä.

Monet esimerkiksi syrjäisessä paikassa asuvat kokevat tämänkaltaisen verotuksen jopa rangaistukseksi:

"Asun syrjäseudulla, joukkoliikenne on olematonta, työssä on pakko käydä... Siis omalla autolla. Kilometrejä kertyy paljon. Pitääkö siitäkin rangaista!"

Monet myös epäilevät sitä, miten kilometrien tarkka vahtiminen ja mittaaminen voisi onnistua.

Lisäksi bensan hinta on jo valmiiksi niin kallista, ettei lisäkustannuksia kaivata:

"Bensa maksaa jo niin paljon, että siinä on veroa liian kanssa. Autoilu on yleensä välttämätöntä, harva ajaa vain huvikseen, joten ajokilometreissä on veroa yllin kyllin."

"Joka kuluttaa tietä ja löpöä paljon, se myöskin maksakoon siitä!"

Ehdotusta kannattavat pitävät verotusta ajettujen kilometrien mukaan enimmäkseen reiluna ja ympäristöystävällisenä vaihtoehtona:

"Reilua kaikkia autoilijoita kohtaan, sillä toiset ajavat enemmän ja toiset vähemmän. Kukin maksaisi veroa auton käytön mukaisesti. Turhat ajelut ja saasteet vähenisivät."

Jotkut kannattavat ehdotusta, mutta kuitenkin hiukan varoen:

"Sillä edellytyksellä, että kustannukset todellakin pysyisivät järkevissä rajoissa. Polttoaineverohan on jo jotain 90 prosentin luokkaa."

Ratkaisuksi ehdotetaan esimerkiksi, että verotusta käytettäisiin paikoissa, joissa toimii vilkas julkinen liikenne. Monet toivovat myös, että ehdotus lisäisi kimppakyytien ja pyöräilyn suosiota.

Lue myös:

    Uusimmat