Auto vajosi mereen, juopunut kuski pakeni paikalta

Poliisi on ottanut kiinni rattijuopon, jonka ohjaama maastoauto oli vajonnut mereen eilen. Auto vajosi jään läpi mereen Kemiön edustalla Varsinais-Suomessa eilen iltapäivällä. Silminnäkijän mukaan autosta onnistui pelastautumaan yksi ihminen, joka jatkoi matkaansa jäätä pitkin jalan.

Hätäkeskus sai onnettomuudesta tiedon puoli viiden jälkeen. Tapahtumapaikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä, poliisi ja rajavartiolaitoksen helikopteri. Pelastuslaitoksen sukeltajat tarkastivat ajoneuvon, joka oli uponnut seitsemän metrin syvyyteen uponeen ajoneuvon. Ajoneuvosta tai sen läheisyydestä ei kuitenkaan löydetty ketään. Poliisin koirapartio etsi kuljettajaa läheisestä myös saaresta.

Poliisi otti myöhemmin kiinni paikallisen vuonna 1960 syntyneen mieshenkilön, joka kertoi ajaneensa kyseistä autoa yksin. Mies puhalsi poliisin alkometriin 1.47 promillea. Miestä epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta. Mies ei loukkaantunut ajoneuvon vajoamisen yhteydessä.

Heikot jäät veivät eilen mereen muitakin autoja. Merivartioston tiedossa on ainakin yksi uppoaminen Luvian edustalla ja yksi Merikarvian seudulla. Näissäkin tapauksissa vältyttiin henkilövahingoilta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat