Mainos

Auto ajoi ilman kuljettajaa Helsingissä

Varhain aamulla liikkeellä ollut poliisipartio joutui hieraisemaan silmiään: Helsingin Itäväylällä Puotilan metroaseman kohdalla eteni auto ilman kuljettajaa.

Kummalliselta vaikuttaneelle tapahtumalle löytyi kuitenkin lopulta suhteellisen järkevä selitys, Helsingin poliisista kerrotaan.

Tilanne sai alkunsa, kun kolme parikymppistä miestä pakenivat taksista maksamatta Puotilan ostoskeskuksen pihalla aamuviiden jälkeen. Taksikuski näki kolmikon nousevan henkilöautoon ja lähtevän liikkeelle. Hän teki hälytyksen poliisille.

Lähellä ollut poliisipartio tavoitti miehet ja laittoi pysäytysvalon päälle. Kuskina ollut nuorukainen kuitenkin päätti yrittää hämätä poliiseja pomppaamalla kesken ajon takapenkille. Nuorukaista ei juuri haitannut, että auto oli yhä liikkeessä. Vauhtia oli tuolloin noin 50 kilometriä tunnissa.

Poliisit eivät kuitenkaan hämääntyneet nuorukaisen stuntista ja lähtivät ilman kuljettajaa edenneen auton perään. Kuin ihmeen kaupalla auto jatkoi itsekseen matkaa vielä 300 metriä ja pysyi tiellä.

Poliisin mukaan kaikki kyytiläiset vietiin yöksi poliisilaitokselle. Kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä liikenteen vaarantamisesta.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.